Kaks vuotta ollaan oltu liki tyhjällä saarella ja lähinnä kaiveltu napojamme ja räitty kattoon, ikäänku. Ei turisteja, ei töitä, ei palkkaa, ei mitään. Kuhan on aikaa tapettu ja touhuiltu mitä millonki on huvittanu. Ja kyllä kohta niitä aikoja kaiholla muistellaan. Nimittäin…
Nyt on yhtäkkiä rajat auki ja jumalaare meiänki Hiekkakikkareella on TURISTEJA! Oon ihan shokissa. Muutama päivä sitte näin ekan ääliön joka tepasteli kadulla pelkissä kittanoissa bikineissä, hammaslanka persvaossa. Ja rantaraitilla jos pyöräilee niin siellä on pöllöjä jotka liikkuu väärällä puolella tietä, ja urpoja jotka parveilee laumoina ja tukkii koko kadun. Ai kauhee. Ihan ku sillo joskus ykskytluvulla, kun kaikki oli vielä hyvin (vaikkei sitä sillon tajuttu).
Ja reilut kaks viikkoa on ny menny silleen että kissakaupallaki on käyny joka päivä joku ihminen! Kreiseimpinä ryysispäivinä kaupalla on parveillu parikii asiakasta, aatelkaa, yhen päivän aikana. Tsiisös! Oon ihan näännyksis, koska se kaks vuotta tos meni että jos yhen viikon aikana piipahtaa pariki ihmistä kissakaupalla ni se oli jo ihan kiva. Ni nyt yhtäkkiä käy ihminen tai pari päivässä. Jumalavita, ihan ku ois Hullut Päivät! Kreisiä! Alkaa olla ihan burn out kyl kohta tämmösen ryysiksen kans.
Kauppaa oon remontoinu ny ihan hulluna, että sais putiikin kivan näköseks ja nätisti järjestetyks ja rojuja sillai kutsuvasti esille että hyllyt huutais OSTAOSTAOSTA. Tätä remppaahan olen tuhertanu tässä kuukaustolkulla, mutta nyt piti ottaa oikeen spurttia ku rupes kerta ihmisiä ilmaantuun huudeille. Remontsi alkaa olla valmis, siis kauppahuoneen ja etuseinän osalta. Vähän tavaroien järjestelyä vielä vaatii mutta ei tarvi nyt toistaseks pakkeloia tai maalailla mitään seinän nurkkaa. Loput kissojen kartanosta saa olla rempallaan hamaan maaliman tappiin saakka, ei ole rahaa nyt mihinkään enempään.
Ongelmahan toki on myös se, ettei ihan kauheesti oo myytävää, siis sälää joita iloinen kissaturisti vois ostella. T-paidoista on vaan joitain malleja ja niistäkin vaan hajakokoja jäljellä, samoin kangaskasseista vaan joitain jämiä jälellä. Eikä oo rahaa tilata mitään uutta sälää, ennenku on myyty vanhaa paskaa sen verran, että kissojen kassassa on muutaki ku tyhjää.
Osin tästä syystä rupesin hyllyjen täytteeks maalailemaan kissatauluja. Tirsk ja pyrsk tähän väliin. Ei ole taiteellista lahjakkuuta hirveesti siunaantunu, mutta saatana jos joku pystyy myymään miljoonalla dollarilla valokuvan perunasta, ni kyllä pystyn minäki töhertämään jotain, mikä jonkun silmään saattaa kivalta näyttää. Töhertely on myös helvetin mukavaa puuhaa ja kivasti terapeuttista, siinä jotenki mieli rauhottuu kun sutii menemään.
Ja jotta tähän harrasteluun ei hirveesti menis rahaa, niin maalauspohjat on puulevyjä sun muuta ryöhnää eli aarteita, mitä keräilen tuolta pusikoiden roskakasoista samalla ku käyn juoksemassa tai kävelemässä. Kuuraan aarteet puhtaaks, annan kuivua hyvin, sutitan pohjustusmaalin (seinämaalien jämiä remonteista) ja sitte roiskasen jotain mulkosilmäsiä mirrejä päälle. Viimeistelyä maalitusseilla, kiillotuslierua kerros päälle. Poralla reikä tai pari, ja rautalangasta väännelty jonninmoinen ripusteluviritys kehiin ja tattadadaa, aito taide on valmis!
Meininki on yhä harjottelua ja kokeilua ja testailua, ku en oo mitää tämmöstä ennen tehny. Maalit on lähinnä akryyleja, ne o halpoja ja kivoja, mutta käytän myös ihan mitä hyvänsä seinämaaleja saaren rautakaupasta löytyy. Lutraan ja roiskuttelen. Sutitan ja tuputan. Hinkkaan hiekkapaperilla ja kokeilin ihan märälleki puulle maalausta. Sähellän kaikenlaista ja joku homma näyttää kivalta, ja joku toinen homma menee ihan perseelleen, jollain tyylillä on kivaa sutia, toinen tyyli saattaa vituttaa… mutta kaikesta jotain oppii.
Pää on täynnä ideoita ja välillä en meinaa saaha nukuttuakaan ku mietin vaan et millaista mirrinkuvatusta seuraavaks koitan räpeltää. Turhauttaa vaan aivan helvetisti kun useimmiten se idea päästä ei ulostu maalisudista yhtään niiku olis tarkotus. Se on se homma mitä ei voi opetella. Joko osaa tai sitten ei. Itsehän en osaa, mutta se mitä sudista tulee ulos on aina kuitenki jollain säälinsekasella tavalla sympaattista. Omasta mielestäni ainaki.
Ja nimittäin nyt tarttee takoo kun suti käy kuumana! Nytki on 4-5 uutta taulua jo alotettu ja ne pitäs töhertää valmiiks. Ja sit pitäis kokeilla maalailla kankaalle, siis tehä käsin/tassuin maalattuja pussukoita ja kasseja. Ja säästän parhaillaan rahaa lino cutting&printing - settiin ja kun semmoset tarvikkeet saan ni rupeen nysväämään omin pikku kätösin painettua sälää. Askartelupaskartelu rules ookoo!
Ei oo vielä mitään hajua millasta hintaa mistään noista räpellyksistä kehtais pyytää, ja ylipäätään maksaisko kukaan hullu yhtään mitään, mutta ihassama. Mielenterveys surraa paremmilla aalloilla tän harrastelun kylkiäisenä. Ja kun noita tuherruksia tarpeeks tekee, aina siellä joku onnistuu paremmin ku muut, ja jos ei muuta ni ainaki joistain voi jatkojalostaa painokelposta paskaa ja tadaa, uusia t-paitoja, kangaskasseja, tarroja, ja ties mitä kahvikuppeja ym. Nii, ohan tässä vuosien aikana myyty paitaa ja kassia jos jonkinmoista, ja onhan niistä liki kaikki ollu ehtaa päde-designia. Ideat toki usein reippaasti pöllitty jostain ja sitte aihetta reteesti pätsinnetty. Että olen toki ennenki saanu aikaseks kuvia, joilla koristellut romppeet myy. Että kyllä uskon että se päivä viä koittaa kun joku ees säälistä ostaa miulta taulun! Sit nimittäin aion ryypätä ekan myydyn taulun rahat aivan surutta!
Ja kyllä laitan kaupalla hyörivät kissanpennutki töihin kohta. Saavat tassutella muutamat taulut. Semmosten perään on jo kyselty ja niistä on luvattu hyvät rahat! Kissanpennut salee tienaa taiteella paremmin ku miä ikinä!
PS1. Jos järjetön kiinnostus herää ja välttämäti Mordorin kansa ja Ateneum ja muut alan auktoriteetit haluaa kissatauluja ostella, ni pistäkeepä viestiä (emailia osotteeseen hiekkakikkare ät gmail piste com). Mietin sitte, et miten sais taulut liikkumaan silläviisiin ettei miulla pamaha verisuoni päästä. Koska ongelmahan on ettei Hiekkakikkareella ole postikonttoria. Pitää mennä Lombokille postittelemaan, ja siellä ramppaamista en jaksa enkä pysty montaa kertaa vuodessa suorittamaan. Mutta ainahan sinne joku on menossa, ja asiathan on vaan järjestelykysymyksiä.
PS2. Kissataulujen maholliset tuotot menee tietenkin kissoille, niihän menee kaikki muukin mikä tulee. Aina kun yritän että tämmösestä hommasta nyt rahat MINULLE ni en saatana pysty. Kissoille ens ja sitte jos kauppa käy ja varaa on ni meitzille liksaa ja bonuksia ja optioita ja timantteja! Mutta kuhan kissatauluja on niin paljo valmiina ettei paskalle taivu, ni sit ehkä maalailen muita otuksia, ja koska neki varmaan myy kuin Warholit konsanaan, ni niistä otustauluista kyllä sitte joka lati ihan vaan omaan lonpsaani, ni tiäs vaikka joku päivä voisin syyä muutaki ku warungimättöä. Kyä näi o.
Alla taidegalleria, ekana vähä luonnoksia ja kokeiluja ja sitte sen perässä valmiita tekeleitä. Ihastelkaa! Ja aatelkaa että yli viiskybänen akka maalaa ku viisvuotias! Oon niin nuorekas aijjjettä.
Nämä alla olevat on siis valmiita. Puulle sudittu, pääosin akryylimaaleilla. Koot vaihtelee, noin postikortista isoon. Suurin osa kuitenki lähellä aanelosta.