Vuoden eka postaus vasta nyt. 2020 on tähän mennessä ollu pääasiassa maailmantuskaa (Australian metsäpalot ynnä muut) ja infernaalista vitutusta, höystettynä normaalilla musertavalla stressillä, joka on tätä nykyä krooninen. Toivoin tästä vuodesta helpompaa, mutta toistaseksi ei hyvältä näytä. Täten miun yleisvire on aika ahistunu.
Mutta vaikka kaikenlaista paskaa lentää tuulettimiin koko ajan, on jotain hienojakin juttuja. On ihmisiä, jotka tekee hyviä asioita, pyyteettömästi, ajamatta omaa etuaan ja miettimättä rahaa ja muuta hyötyä. Hyviä asioita, joista saattaa seurata hyvää ja kivaa ja hienoa kaikille.
Meillä on Hiekkakikkareella tätä nykyä supersankari. Mister Suparman, semmonen ruipelo kiikkana paikallinen gubbe, joka tursuaa energiaa ja jolla on koko ajan vauhti päällä. Suparmanilla on pizzapaikka ja majatalo, mutta häntä rupes jossain vaiheessa riipimään kun saarta vaan rakennetaan ja kukaan ei ajattele persettään pidemmälle, kaikki vaan sileeks ja betonia tilalle niikun Kouvostoliitossa konsanaan. Tuleeko jengi tänne siks että on hienoja fänsipänsi betoniresortteja joiden uima-altaan reunalla voi pyllistellä Instagramiin? Vai siks että ois kiva trooppinen vihree kukertava nätti saari ja elävät koralliriutat tos ympärillä? Mie toivon jälkimmäistä, mutta toki noita Instagram-pyllistelijöitäkin riittää.
Mutta whatevaah, Suparman päätti että tarvitaan lisää luontoa, joten istutetaan puita, perkele. Tuossa viime vuoden alkupuoliskolla joskus oli projektin alotus, missä laitettiin multiin tuhansia puiden siemeniä. Ja nimenomaan semmosten puiden, mitkä on näillä saarilla luontasia eikä mitään eksoottisia tuontihärpäkkeitä. Montessorikoulun ipanatkin laitettiin siemennyshommiin ja sitte ooteltiin, että alkaa versomaan.
Puuntaimet, huikeat noin 7000 puuvauvaa, oli tossa reilu kuukaus sitte valmiita vapauteen ja villiin luontoon. Joulukuun puolivälin tienoolta alkaen halukkaat on saanu hakea ilmasiks puiden taimia omille pihoilleen tai huudiloilleen tai mihin nyt hyvänsä haluavatkaan puita istuttaa. Vähän ennen uutta vuotta pidettiin eka iso istuttelupäivä, missä laitettiin varmasti satoja puuvauvoja luontoon. Eilen aamulla oli toinen, vielä isompi, häppeninki missä oli aika helvetisti jengiä ja puita istutettiin ihan valtava määrä. Ja illalla oli sit vielä bileet Suparmänin baarissa.
Kävin jo joulukuun puolivälissä hakemassa pari fillarilastia puita ja kuokin ne miun uuen huushollin aidan viereen ja oon myöskin ollu molemmissa isoissa istutteluhäpeningeissä lapio tanassa. Oon myös lahjottanu tähän projektiin pikkusumman rahaa. Vaikka persaukinen olenkin niin aina ny vähän liikenee, hyvään tarkotukseen.
Puuprojektille eli TREEvolution projektille on myös lahjotettu tontti kaikenlaisen vihreen puuhastelun tarpeisiin, koska ei Suparmänin pizzaravintelin ja majatalon tiluksilla ole tilaa kaikelle touhulle mitä vielä tulossa on.
Mr. Suparman on mahtava positiivinen persoona, jonka energia on todella tarttuvaa lajia. Ukolla on ilosta pilkettä silmässä ja ottaa jokaisen hetsillään ystäväkseen. Ekaa kertaa kun hänet tapasin niin välittömämästi oli kaverikuvaa vaatimassa ja lupas kasvattaa miulle basilikan taimia myös.
Kun koko maailma palaa ja loppu häämöttää, tekee hyvää olla mukana jossain missä tehään jotain hyvää ja positiivista. Vaikka hyvän puuhaaminen onkin usein vähän turhauttavaa, kun osa jengistä ei välitä vittujakaan mistään muusta kun omasta perseestään ja lompakostaan. Että myö istutetaan hulluna puita ja samalla kuuluu jostain moottorisahan ulinaa kun taas jotain tonttia raivataan rakennuskuntoon ja laitetaan puita nurin.
Mutta jos kukaan ei ees yritä korjata asioita jotka perseellään ovat niin mikään ei itekseen paremmaks muutu, ainakaan niin kauan kun ihmiset tällä planeetalla temmeltää. Ja kun ees yritetään, ja näytetään esimerkkiä, niin saattaahan siitä jotain hyvää ja sellasta yhteisöllistä heräämistäkin seurata. Kyllä eilenki tuli ilosia hymyjä ja kannustelua kun lössinä mentii tua pitkin saarta ja laitettiin puita multiin. Ehkä joku niistä sivustaseuraajista saatto miettiä et ei pöllömpi juttu, laitetaas myökii toho meiän tontille pari puuta, ja mennää ens kerralla messiin tohon hommaan koska noilla näyttää olevan kivaa ja kaikki on lisäks saanu komeet t-paidat.
Vaikka maailman tilanne ahistaa välillä ihan helvetisti, ja on ajoittain todella toivoton olo, niin koitan keskittyä asioihin jotka on lähellä. Ohjenuorana voi pitää semmosta "Think global, act local" -juttua. Minä äkänen biaats en voi korjata koko maailmaa, mutta voin korjata ees omia tonttejani. Voin istuttaa puita ja kaikkea muutakin, paiskon kaikki maholliset hedelmien ja vihannesten siemenet sinnetänne, kerään puiden siemeniä myös ja kuokin niitä minne millonki. Kerään roskia. Lajittelen omat roskani. Kompostoin. En syö eläimiä. Ostan vaan mitä tarvin ja käytän kaiken todella loppuun.
Ja näyttämällä esimerkkiä saattaa saaha muutosta aikaseks. Jos huudilot on täynnä paskaa ja roskaa, niin siihen helpommin kipataan sitä lisää. Mutta kun sinnikkäästi perse pystyssä keräät kaikki roskat vittuun harvasepäivä ja samalla tuhiset hiilenä ja luot syyttäviä katseita, niin kyllä ne naapurit tai muut hengaajat saattaa kans kohta ruveta siivoomaan.
Miulla esmes uuet naapurit tölläsivät alussa haavit ammollaan kun miltei heti muuttamisen jälkeen siivosin koko tienoon ja sitte riehuin hiki päässä lapion kanssa ja möyhensin koko aidan vierustan ja kannoin siihen muutaman päivän rehuja (ja niitä Suparmanin puuvauvoja) ihan vimmalla. Lopulta tulivat kyselemään että mitä miä oikeen puuhaan ja kun sanoin että on nätimpi kun ei oo roskia vaan on rehuja täs miun pihan ulkopuolellakin, ni näyttelivät jo peukkua että hyvä meininki. Ja nyt nekin on jo istutelleet lisää vihreyttä aitojensa vierustoille, ovat jopa laittaneet lisää jotain rehuja miunkin aidan kupeeseen. Ja sillon tällön jopa keräävät roskia oman asumuksensa eestä.
Comments