Kas, ihan vastikäänhän kirjottelin kauheesta kärmeksestä, mutta saatana sehän oli helmikuussa. Nyt kituutetaan jo lokakuuta, mutta sentäs vuosi mitä eletään on yhä sama kaksköötkolme.
Tämä blogi taitaa kyllä olla todellakin elämänsä ehtoopuolella, kuten on kirjottelijansakin, mutta hypätään nyt ensin ja yritetään viä pusata tänne jotain. Lukeekohan näitä ees kukaa enää?
Eeeeniveis....Sitten viime kirjottelun on kyllä tapahtunu asioita mistä ois kai voinu jotain rustailla aikasemminkin, jos olis jaksanu. Olen esmes rakentanu ja avannu pienen kissakahvilan. Olen juossu puolimaratonin. Nyt ajattelin julkasta asiaa juoksentelusta, ja kahvilasta horisen joskus myöhemmin. Jos ei kahvilajuttuja jaksa ootella niin suosittelen painumaan Instagramiin ja siellä ottamaan Kafe Kucing -kahvilan seurantaan.
Ja sitten juoksemiseen. Voi helvetti miten kiinnostavaa. Kyllä mielummin kertoisin juttuja kreisibailaamisesta ja aamunkoittoon kestäneistä sekoiluista, mutta ensin pitäs kreisibailaa ja sekoilla ja ei oo nyt pystyny, jaksanu, kyenny eikä huvittanu.
Asiaan. Juoksemiseen. Jos tämän juoksu-intoilun jotenkin haluaa tiivistää niin lyhyesti näin: Juoksen, jotta pysyisin edes jotenkin järjissäni enkä tapa itteeni.
Elokuussa 2021 alotin kävelemällä koronadepispäissäni. Muutaman kuukauden jälkeen kokeilin juoksemista ja tätä nykyä vetelen 3-4 juoksulenkkiä per viikko, ja välipäivinä kävelylenkkejä. Jokusen kerran on täten tämän saaripökäleen kadut ja polut ja pusikot koluttu, voin kertoa. Tämä Hiekkakikkarehan on kohtuullisen pieni saaren käppänä. Ympärysmitta on jotakuinkin seittemän kilomeetriä ja vaikka kuinka vetää siksakkia ja kiemuraa kaikkia kämäsimpiä kinttupolkuja pitkin niin kyllähän tämä saari on aika nopeesti juostu puhki. Mielenterveyden takia olen kuitenki sinnikkäästi juoksennellu, vaikka ei noin niiku maisemat enää kauheesti motivoi.
Rupes tuossa kevään aikana tosissaan tympimään ja lenkkarin laitto jalkaan oli semmosta hampaat irvessä väkisin väännettyä pakkopullaa. Piti keksiä jotain jolla saa muijan pysymään lenkkipolulla ja täten päätin koklata rannekyylään liitoksissa olevan terveysappsin valmiita juoksukurssiplänejä. Toukokuun alussa reteesti alotin 9 viikon puolimaraton-plänin, ihan noin niiku että juoksemisessa ois joku tavote.
Minähän olen ihmistyyppiä joka tykkää numeroista ja siitä kun asiat on kontrollissa ja järjestyksessä ja laskettavissa ja ooh jos ja kun saa kaikkia saatanan tilastoja. Jos minulta kysytään Excel on maailman ihanin asia. Toimin myös erittäin hyvin sillon kun on joku selkeä plääni mitä seurata. Täten tommonen meininki että on joku suunnitelma, että luuri kertoo että tänään juokset 26 minuuttia josta 5 minuuttia posotat niikun ois perse tulessa, tai että tänään on vaan iisi 35 minuutin hölköttely, ja sitten suorituksen jälkeen voit kattoa vaikka mitä tilastoja että näin vauhilla menit ja syrän läpätti näin nopeeta... ni eipä vähän ihanaa. Juoksupläänit, jesss, meikän juttu!
Vetelin siis 9 viikkoa, 4 juoksua per viikko ja taisin missata flunssan takia yhen juoksun, mutta muuten olin kuuliainen ja orjallisesti suunnitelmaa noudattava hikipinkoja.
Heinäkuun toka päivä oli ohjelman viimonen juoksu eli se puolimaratoni. 21 kilsaa ja jotain metrejä päälle. Ja tuo kreisiltä kuullosta kilsamäärä tuli juostua yllättäväkin helposti, näin jälkeenpäin aatellen. Kaikki meni justiisa nappiin tahi papanappiin. Juoksin tietysti helvetin aikasin aamulla ja kävi hirvee mäihä kun oli pilvinen aamu eli ei mikään ihan hirveen hervoton scorchion korvennus. Hiki kyllä tuli. Ihan helvetillinen hiki.
Jaoin juoksun mentaalisesti sellasiin osiin että ensin piti juosta se kilsa ja jotain alta pois, niin jälellä on 20km. Ja siitä oli vaan 5 km taaperrus 15 kilsaan, ja viis kilsaahan juoksen enidei vaikka takaperin, ja 15kilsaakin olin jo aikasemmin juossu kuolematta ni tiesin että kyä se 15 kilsaaki siitä menee, on yks kullinluikaus vaan. Kun pääsin siihen että jälellä oli 15km niin sehän oli taas vaan 5km siittä et jälellä on 10km ja kympin tuossa kohin elämää juoksin jos en nyt kerran viikossa niin pari kolme kertaa kuussa enivei. Ja kun pääsin siihen et jälellä on 10km, tiesin että jos nyt ei mitään erikoista tapahu niin kyä se puoli-M juostua tulee. Kun on alotettu ni keskenhän ei jätetä jollei kuolema tuu.
Myönnettäköön että vimoset 5 kilsaa oli aika hirveet ja siinä tuli rannekyylää vilkuiltua jatkuvasti että EIKÖ TÄÄ SAATANA LOPU IKINÄ. Mutta in Finland we have this thing called SISU ja periksi ei anneta ja havujaperkele.
Tavoteaika oli jossain kahen ja puolen tunnin hujakoilla, mutta meikämuija niivitti tuon maratoonin puolikkaan himpan alle 2tunnin 20 minuutin. En nyt kauheesti pullistella halua mutta ihan siedettävä aika tuo vissiin on yli viiskybäselle muijankäppänälle, kun ottaa huomioon että pilvisestä kelistä huolimati melko helteiset oltavat oli, kuten näillä
leveysasteilla aina on.
Aika leuhka olo oli kyllä tuon pahrustamisen jälkeen. Vaikka olikin koko ruho hiertymillä ja jalat ihan muussina ni hyvä kun mahuin kotiovesta ineen, sen verran oli ego isona.
Ja ajatelkaa, en menny heti juomaan kaljaa kun juoksu oli ohi! Uhosin kyllä että jumaliste 9 viikkoa ilman bintsua niin heti kyllä pullo huuleen kun puolimaratooni on ährätty. Paskat. Menin kotio, suihku, noin 500 litraa kylmää mehua, Netflixiä, ruokaa ja pötkötystä. Muuhun ei sinä päivänä oikeen intoa enää ollu.
Tuon huippusuorituksen jälkeen alotin hetimiten ihan vaan 17 viikon perusjuoksentelu-ohjelman, missä ei oo mitään kummempaa tavotetta, senkus vaan juoksee mitä käsketään. Se on vähän tylsäks käyny mutta onneks loppu häämöttää ens viikolla. Sit en tiiä millä ohjelman jatkan mutta kattelen sitä sit ens viikolla.
Ens vuonna aion ehkä äheltää maratoonin, tai ainakin yritän. Jahka on alkuvuodesta käymään tulevien mordorilaisfrendien kanssa ensin hiukan tissuteltu, ni sit uusi juoksupläni kehiin ja sit katotaan kestääkö muijan motivaatio ja kunto ja hermo useemman kuukauden juoksuohjelmaa. Ja saanko sen maratoonin ährättyä. 42 kilsaa on kuitenki aika puuduttava paahto kun sen juoksentelee näin pienellä saarella. Se olis öbaut kuus-seittemän rundia saaren ympäri jos seurailis orjallisesti juoksukunnossa olevia bulevardeja. Auts.
Ja tähdennettäköön tähän lopuksi että juoksentelen ihan keskenäni. En helvetti todellakaan lähe mihinkään kimppajuoksuihin ja skaboihin, koska niissä on muita ihmisiä. Koko juoksemisen pointti on nollailla päätä ja olla tavottamattomissa ja väistellä ihmisiä ja juosta ihan vaan sen juoksemisen tuottaman endorfiinipläjäyksen perässä.
Eikä juoksemisesta tulis hevonpersettä jollei olis musiikkia. Täten olen nöyrtynyt ja saapunut nykyaikaan. On piuhattomat kuulottimet ja jumalaare on Spotify ja oikeen Premium.
Uteliaille tiedoks että alati päivittyvä juoksusoundträkkini löytyy tästä linkistä.
PS. Alla oleva biisi on ehkä maailman paras juoksubiisi. Yhä edelleen.
