Muutama tunti tätä vuotta jälellä. Hyvä kun loppuu,ei tuu tätäkään vuotta ikävä. Toki myönnettäköön että vuosi kyllä loppua kohti parani huomattavasti ja vitutuskäyräkään ei enää huitele taivaissa. Mutta olihan tää silti ihan yhtä persettä, ja kun tätä myöhemmin joskus muistellaan niin ei varmaankaan muistella hyvällä. Paska maku jäi, oi kyllikki.
Niitä paskuuksia en nyt jaksa sen kummemmin muistella, ni listataan hyviä asioita mitä tän kaksköötkaksköötkakkosen aikana oli.
Ygösenä se että vihdoin ja viimein hulluus rupes taittumaan ja maailma aukeemaan ja ihmiset pääs taas liikkumaan. KAVEREITA TULI KÄYMÄÄN! Ens tietysti rupes ramppaamaan ystäviä läheltä, eli Australiasta, mutta jahka siä Mordorissa oli festarikesä bailattu ni jo vain Vähänryyppää porhals mestoille, just passelisti miun syttäreiks. Ai että oli mukavaa. Ja kun Vähis lähti niin tuli tilalle Janne joka muutti naapuritaloon ja retkotti siinä terdellään riippumatossa pari kuukautta. Ja sitte tuli Saara huusholleineen ja ne on täällä pitkälle kevääseen. Ja kohta tulee Äijälälälälä ja ties ketä vielä. Aiettä!
Kyllä se kuulkaa on niin kivaa kun saa ryypätä suomeks!
Tokaks parasta tässä vuodessa oli juokseminen. Jumalauta. Sitä voittajafiilistä ei voi sanoin kuvailla kun ekaa kertaa sain juostua 5 kilsaa. Oli sellanen fiilis että hyvä kun mahtu ovista kulkemaan kun ego pullistu niin älyttömäks. Että tässä tulee urheilijamuija joka tosta vaan kipasee juosten 5 kilsaa eikä ees kuole. Ja vähän viien kilsan jälkeen kipitin saaren ympäri, eli 7kilsaa ja seki oli jo sellanen rajapyykki että morjens. Mutta eipä aikaakaan kun ähelsin ekan kympin, ja se jos mikä tuntu ihan älyttömältä suoritukselta. Et miten on mahollista että tämmönen plösö yli viiskybänen kaljasieppo moiseen pystyy? Ja tän jälkeen porhalsin vielä 15kilsaa ja sit alko olla jo fiilis että pystyn mihin hyvänsä. Huikeeta. Juokseminen on ihan parasta, ja käveleminen myös. Mikään ei tee päänupille niin hyvää kun luonnossa liikkuminen. Ja kai se on ruumiillekin ihan hyvää meininkiä, vaikka näin ikäihmisenä juoksentelu tuo mukanaan myös kaikenlaista nilkan ja polven kolotusta sun muuta.
Kolmaaks parasta tässä vuodessa on ollu maalaaminen. Se on myöskin aivan huikeen terveellistä touhua pääkopalle. Kun sutii menemään tai askarteleepaskartelee, teeskentelee luovansa, niin siinä ei tuu märehittyä mitään murheita. Ja hulluintahan tässä on, että maalimassa on ihmisiä joiden mielestä noi miun töherrykset on niin hienoja, että niistä mielellään jopa maksaa rahaa. Aatelkaa: viime huhtikuussa alotin varovasti piirtelyn ja sutittelun, ja nyt tätä naputellessa, vuoden vikana päivänä, olen myyny tasan 60 kissataulua. KUUSKYMMENTÄ! Jumalavita. Ja tauluista on jalostettu myös merkkaria kissakaupalle, eli periaatteessahan voin kutsua itseeni nyt taitelijaks ja disaineriks, eiks nii?
(Tähän väliin valtavat kiitokset KristiinaH:lle, joka into piukeena digitoi miun maalauksia ja nysvää niistä tietsikallaan kuvia mistä saan painatettua vaikka mitä tuotteita!)
Semmoset hyvät asiat ollu tänä vuonna.
Vuodenvaihdetta täällä myö meinataan viettää ensinnäki pysymällä kaukana keskustan hulinasta. Saari on aivan tukossa porukkaa, ryysis on järjetön, hotellit kaikki täynnä ja rantakadulla meinannu ees aamulla aikasin pystyä juoksemaan ku porukkaa törttöili joka puolella. Täten illan plääni on vetää pienimuotosta baarirundia tutulla ja turvallisella kotikadulla Jalan Nautiluksella, eli ryystämme kaljaa Golfin kuppilassa, ryystämme gintonicit RoastHousessa (frendien ravintola joka avas Golfin naapuriin pari viikkoa sitte), ryystämme regeimeininkiä ja livemusaa rastajätkien Lemboadessa. Ja sitte ku alkaa hulinat ja hulabaloot ahistamaan niin konttaan kotio.
Ja tulkoot Kaksköötkaksköötkolome ja olkoot tuleva vuosi tylsä ja tapahtumaköyhä. Mitään ekstremee ei kiitos tarvita. Ei mitään kulkutauteja, ei lisää sotia, ei tulivuorien purkailuja, ei pieniäkään maanjäristyksiä, ei myrskyjä eikä mylväyksiä. Kiitos.
HYVÄÄ VUODENVAIHETTA EVRIBADI!
Alla pienet kuvakollaashiot männävuodesta, olkaat hyvät.