Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin niin olen rakentanu ja avannu pikkiriikkisen kissakahvilan. Myyn siellä mm. simaa sekä piparia. Huh huh. Miten tässä nyt näin kävi? EN TIEDÄ SAATANA.
Eniveis. Muutamia ehkä jopa järjellisiä syitä kahvilahommaan toki löytyy. Kahvilaa on kyselty ja ehdoteltu vuosien mittaan jatkuvasti. Tuli koronavuodet ja niiden jäljiltä mirrien talous meni aivan kuralle eli jotain tarttis keksiä että ei tarvis koko ajan laskea pennosia että montako säkkiä raksuja voi nyt tilata. Persaukisen on pakko äheltää, halusi tai ei. Ja kun sit saarelle joku muu avas eläinlääkäriaseman, niin miun kissakonttorilla vapautu tilaa muihin askareisiin, kun ei koko ajan oo torppa ääriään myöten täynnä kipeitä kissoja.
Joten tuossa vuodenvaihteen tienoilla päätin että okei, pykätään ny sit jonkinlainen pieni kahvilankuvatus. Luonnollisestikin ensimmäiset suunnitelmat oli suuruudenhullut, mutta tulin järkiini. Päätin että ensinnäkään en todellakaan lainaa rahaa tähän hommaan, vaan kahvila on saatava pystyyn niillä olemattomilla varoilla mitä sattuu olemaan. Tämä taasen tarkotti sitä, että piti kehitellä ihan helvetin kustannustehokas kahvilasuunnitelma, johon ei juurikaan tarvi ulkopuolista työvoimaa ja jossa materiaalikustannuksetkin on minimaaliset, ja jonka voi toteuttaa asteittain, sitä mukaa kun saa rahaa räävittyä kasaan. Tällä tavoin ei mikään tietenkään valmistu päätähuimaavalla nopeudella, mutta mikäs kiire tässä. Slowly slowly, kuten on Hiekkakikkareella tapana.
Luotettu raksaukkeli Ramdan rakenteli naapurissa isoa villaa, joten hän oli sopivasti huudiloilla. Tämmönen ”tehään vähä kerrassaan”-rakentelu sopi hänelleki oikeen hyvin. Ensin helmikuussa hän pykers kissakaupan eteen betonilaatan, joka olis tulevan kahvilan lattia. Vähän tämän jälkeen sain rahaa kasaan rungon ja kattohommelin pystyttämiseen, minkä jälkeen oli jo sen verran kahvilan luurankoa kasassa että saatoin jatkaa hommia ihan itekseni. Koska rahaa ei juurikaan ollu, kuppilan väliaiksiks seiniks tuli halpaa kanaverkkoa ja muuta räpellystä, mutta ihassama, kuhan jotain on ja tuunaillaan paremmaks sitte ku kyetään.
Kun tuo luuranko oli pystyssä, askartelin koristeluja ja suunnittelin logon ja tuhertelin kaikenlaista asiaan liittyvää. Aijoo ja pitäs siellä kahvilassa kai jotain juomia ja syömiä olla tarjolla myös joten guuglentelin ja harjottelin yhtä sun toista juominkia. Piti valkata tarjottavaa ja suunnitella menyy ja aikauhee mitä kaikkee keittiötarviketta pitää myös hankkia ja mukeja pitää teettää ja uus jääkaappi tarttee hommata ja kahvinkeitin ja kaikkee. Ja pitäähän kuppilassa olla kalusteita kans, pöytää ja pallia ja semmosta.
Kalustehankintoja lähin lopulta tekemään Lombokille kun täältä Hiekkikselta en löytäny haaveilemiani kierrätysromuja joista ois saanu kasattua kaiken tarvittavan. Autokuskin kanssa suhailtiin huudiloilla missä oli kaikenlaista bambukauppaa ym ja pongattiin sieltä pieni nyrkkipaja missä näytti olevan simppeliä peruskalustetta tarjolla. Uhrasin noin 150 euron edestä rupioita ja sain 3 pöytää, 6 pallia, 3 penkkiä ja yhen ison mahtavan katuruokakärryn, joka pojotti tois pua katua romukasan alla mätänemässä. Kaikki ns raakakamaa eli maalaamatonta puuta, just niiku halusinkin. Itte maalaa ni saa oikeen väristä.
Käytin helvetisti aikaa kaiken tuhertamiseen ja tuntu ettei valmista tuu ikinä. Jossain kohin piti kuitenki lopettaa sekoilu ja hinkkaaminen ja todeta että tämä paska ei ikinä tule olemaan täydellinen, ja jos haluan että tää joskus aukeaa niin se on nimittäin parasta avata nyt. Siinä voi sitte hissunkissun hieroa kuppilaa hienommaks, sitä mukaa jos ja kun rahaakin vähä tulis.
Päätin että pitääpi avata kahvila, ja pitää avata se hetinyt.
Pistin kombuchat ja SIMAT (!!!) pulputtamaan, nakitin leipurikaverin tekemään vegaanista mirripipruu ja muffinssia, treenasin menyyseen valkattuja drinksuja kera kahvin ja ilman kahvia, ja lopulta oli jonninmoinen kelvollinen alotus-menyy kasassa millä saatto kahvilapisneksiin lähteä sekoilemaan. Ja huhtikuun puolvälissä avattiin kahvila. KÄÄÄK!
Kuppila on tätä kirjotellessa täten ollu auki jotakuinkin puoli vuotta, ja siihen on jo saatu laitetettua uuet seinätki, oikeen lankuista nyt, eikä mistään kanaverkosta. Hieno on. Ei tietenkään mikään Michelin-tähtien arvonen kuppila, mutta on aito ja alkuperänen eikä mikään muualta kopioitu rahalla kasattu tusinatuote. Kaikki koristelut ja muut olen itte tehny, saatana, yhen uuen pöydänki rakensin itte roskakasoista löydetyistä romppeista.
Ei tuo kahvila mikään kultakaivos tietenkään ole, kun on pieni 4 pöydän minikahvila ja auki vaan muutaman tunnin päivässä, mutta kyllä se jonninverran imee porukkaa ja vaikkei kahvikupposesta paljon mirrien kirstuun ropise, niin melkein kaikki kahvilan asiakkaat myös törsää vähän rahaa kissakaupalla ja/tai jättää lahjotuksia. Eli kyllä tuosta jotain raksurahaa kissoille kertyy.
Melko varma muuten olen, ettei ihan läheltä löydy toista kissakahvilaa, josta saa simaa!
Aikamoinen hermoja riipivä ralli on ollu tämä puoli vuotta kahvilan muijana eli Muhvilan Kaijana voi saatana. Välillä on saanu juosta aivan sekopäisenä kun 10 ihmistä paukkaa mestoille just yhtäaikaa ja jokainen haluaa jotain blenderillä tehtävää pirtelöä, välillä on niin hiljasta ettei tapahu mitään. Melkonen suoritus on, että en oo ratkennu vetään taas röökiä. Tai alottanu kräkinpolttoa. Avautumista tästä aiheesta lisää seuraavassa postauksessa!
Commentaires