Meininki on menny ihan hulluks matkusteluks. Ihan ku oisin taas 40jotain, kriisipäissäni ja kiärtämässä vähän Aasiaa, koko ajan menossa ja reppuki selässä. Justhan kävin Jakartassa ja nyt huh huh, hilpasin viime kuun lopulla nopeen kahen yön reissun Balilla. Ai missä siellä? Sanurin Saattohoitolassa, tiätty, ehä miä muuta Balia ikinä oo ees nähny, paitsi vähän ohimennessä tai vuoskausia sitte jotain varikkostoppeja Kutalla.
Nyt oli taas pakko mennä käymään, koska piti hakea passi Suomen konsulaatista, joka sopivasti sijaitseekin tuolla ikäihmisten lomaparatiisissa, eli Sanurissa. Passi oli siellä kökkiny jo useemman viikon, mutta en kerenny/pystyny aiemmin hakemaan, piti ootella että ystävätär Charlotte, ainoa henkilö jolle luotan miun eläinkatraan hoidon, tulee omilta reissuiltaan takasin Kikkikselle ja täten saatan itte poistua pikavisiitille, kun tiiän että kissat, kanat ja ankat tulee satavarmasti hyvin hoidettua.
Oli jänskää mennä Balille koska viimeks oon siellä käyny 2019 kun tulin kotio Mordorin lomalta. Oli kiinnostavaa nähä miltä Balilla näyttää ny, kun on kaks vuotta koronapaskaa takana, ja turistit on palannu aika lailla rysäyksellä.
Täällä omalla Hiekkakikkareellaki on ollu ihan hervoton hulina jo muutaman kuukauden ja huhut kerto, että Balilla on vielä hullumpi ryysis. Heti kun Indonesia höllens maahanpääsyä niin porukka tuli aika ryminällä mestoille. Pikaveneet Gilien ja Balin välillä on ollu piukkaan pakattu, ja vaikka iteki rupesin omia pilettejä säätämään jo viikkoa ennen reissua niin en päässy veneellä jolla oli tarkotus mennä, se oli jo myyty täyteen. Onneks veneitä menee jo herraties kui monta per päivä joten vähän hakemalla löyty vielä pilettiä kelvolliseen botskiin. Siis sellaseen jonka kyytiin uskaltaa mennä.
Joten ei ku menoks. Lähin aamun ekalla botskilla eli EkaJaya-firman aamuveneellä, joka lähti täältä klo 9. Tai siis mihkään viä ysiltä tietty liikkunu, vähän ysin jälkeen vasta laiteltii perämoottoria lämpeemään. Ja ku vihdoin tästä Trawanganilta liikuttiin, ni mentiin ekana Menolle, ja sitte Airille, ja sitte Lombokin Bangsaliin. Ja tähän ralliinhaan menee helposti jo tunti tai ylikin, ja normaalisti (siis pre-covid) Bangsalista vihdoin lähetään kaasu pohjassa kohti Balia. Mutta ei toki nyt lähetty. Nyt otettiin vielä rento sightseeing Lombokin rannikkoa pitkin ja tehtiin stoppi Senggigissä. Senggigin jälkeen vene oliki aika lailla täynnä porukkaa ja sit vihdoinki lähettiin kohti Balia.
Oi niitä aikoja kun venefirmat lähti tästä kotikikkareelta suoraan suhaamaan Balille. Ai että. Parhaassa tapauksessa hyppäsit täällä veneeseen ja olit alle parin tunnin päästä Balilla. Nyt menee hyvällä tsägällä vähintään kolme tuntia, paskalla säällä ja paskalla tsägällä reippaasti enemmän.
EkaJayan vene porhals PadangBain satamaan ja heiän palveluun ei enää kuulu kyyditys sieltä eteenpäin. Mikä on ehkä ihan jees, koska heillä on ollu niin hirveitä autokuskeja että kyyditykset on ollu silkkaa huutoa ja kuolemanpelkoa alusta loppuun, ja ihan useamman kerran. Nyt buukkasin ihan privaattikyydin sieltä PadangBain satamasta suoraan hotelliin Sanuriin, kun oli onneks yks frendiki samassa veneessä ja Sanuriin myös suuntaamassa ni jaettiin autokyyti.
Ai ja missä hotellissa asuin siel Sanurissa? Ne jotka on pitempään tätä paskaa lukenu, ni tietää jo vastauksen. Tietenki menin Swastika Bungalowsiin, tuttu ja turvallinen tukikohta, jossa oon majottunu varmaan vähintään 15 kertaa. Sijainti on täydellinen, hinta kohtuullinen, huoneet on isoja ja ihania, piha on vehree ja tönöt ihanan balimaisia, resortissa on 3 uima-allasta joten aina jostain löytyy vanhalle läskille rauhallinen allas, ja palvelu on sairaan hyvää ja ystävällistä ja ihanaa. Ja tommonen palvelu, ja pokkurointi, ja palleroittelu, aiiiiettä miten ihanaa, varsinkin kun nykyään matkustaa todella vähän ja majottuu hotelleissa todella harvoin (jöööööses, nii, viimeks oon ollu hotellissa heinäkuussa 2019, juurikin tuolla samaisessa Swastikassa... jos ei lasketa niitä öitä täällä kotikikkareella kun oon ollu niin bintageissa että oon kontannu GiliPalmsiin yöks kun en oo kyenny pyöräileen kotiin... OLD IS NOT DEAD YET!)
Pääsin hotellille iltapäivästä ja lähin samoin tein hoitamaan pakollisen asian numero 1, elikäs taksi alle ja suhaus Sunset Vet eläinlääkäriasemalle, missä odotteli satsi rokotteita kissoille. Oon ollu ilman rokotteita kuukaustolkulla, kun ei oo yksinkertasesti ollu rahaa ostaa uusia rokotteita. Nyt sain räävittyä sen verran rupioita kasaan että pystyin tilaamaan 75 rokotetta. Ne kävin siis noutamassa ja sit takasin hotellille. Rokottteet jääkaappiin ja sit kylille tsekkaamaan meininkejä.
Turisteja näytti olevan, ihan sen verran niikun siellä on aina ennenki turisteja pörräilly. Jos ois ollu koomassa kax ja puol vuotta ja sit heränny Swastikasta ja lähteny Sanurin sykkivälle pääkadulle pohrustelee ni ei ois kyllä yhtään tajunnu että hei, kaks vuotta oli pandemiaa ja maalima sulettu. Ainoo mitä ois ehkä voinu ihmetellä oli se, että useempi männävuosilta tuttu mesta oli tyystin hävinny. Yks vakkarimesta missä aina tykkäsin jarruttaa bintsulle koska siinä pysty kivasti istuskelee ja toljottelee ohi soljuvaa säpinää (sitähän Sanur on pullollaan!), ni hävinny niin täysin että en pystyny ees paikallistaa että missä kohin se oikeen oli. Ja yks pieni kuppila missä oli aina helvetin hyvät vegecurryt ja halpa kalja, ei siitäkää ollu ku vähän raameja jälellä, tyystin oli uus mesta tilalla, mutta suikkasin ineen kuitenki. Hinnat oli noussu, mutta vegecurrya oli yhä listalla ja se oli edelleen ihan törkeen hyvää.
Tämän jälkeen menin tsekkaamaan Hardys Supermarketin. Hardys on mahtava. Sieltä saa kaikkea sitä helvetin törkyä, mitä kaikki kadunvarsikojut myy, mutta Hardysissa hinnat on kohtuulliset ja on HINTALAPUT. Ei tarvi tingata eikä tarvi poistua joka ostoksen jälkeen fiiliksellä että viilatiikohan nyt vähän hölmöä perssilmään. Lisäks Hardysissa on/oli hyvä semmonen perus-supermarket-osasto, missä siis myyään ruokaa ja muuta. Siis perus-Alepa-tyyppinen meininki. Mutta oho, oli vähän Hardys myös ottanu takkiin koronavuosista. Supermarketosasto oli ihan vitsi, ei löytyny esmes ees hoitoainetta hennoille skandinaavisille kutreilleni, ja muutenki oli tarjonta vähän jotenki köpöö. Ja henkilökuntaa oli sairaasti vähemmän ku ennen. Nyt sai ihan rauhassa vaeltaa ja hiplaa asioita, eikä kukaan kävelly perässä kyttäämässä. Aaahhhh.
Ja jo vain olikin tässä kohin päivän elämyskiintiöt tapissa, ja vetäydyin todella ajoissa hotellin pahnoille lukemaan kirjaa ja nukkumaan.
Seuraavana aamuna olin tietenki hereillä jo helvetin aikasin, niikun ikäihmiset ny yleensäki tapaa olla. Mutta oliko vähän siistiä kun ei tarvinu heti auringonnousun tienoilla lähtee siivoomaan kissanpentujen paskaa tai hoitamaan kipeitä kissoja tai ylipäätään tekemään jotain. Senku keitteli kaffen ja ryyppäili sen terdellä istuskellen ihan ilman mitään hötkyymistä. Ja kun oli kaffet saatu kitusiin ni rauhassa asenteli ittensä virtaviivasiin urheiluvermeisiin ja lähti kello seittemältä juoksemaan. Jumalauta. Upee aamu!
Sanurin saattohoitolan paras asia on se, että siellä vielä miunki ikänen kääkkä tuntee ittensä melkeen nuareks, mutta heti sen jälkee parasta on Sanurin rantabulevaard. Se on semmonen kiva päällystetty ikäänku pyörätie, joka seurailee Sanurin rantsua muutamia kilomeetrejä. Kävin posottamassa seittemän kilsan iloisen juoksentelun, ja se meni ihan huomaamatta, koska oli vihdoin uutta maisemaa ja meininkiä, eikä aina samaa oman Hiekkakikkareen sahaamista ees taas. Juokseminen on kyllä parasta mitä oon tänä vuonna saanu aikaseks.
Kävin myös het aamusta/aamupäivästä hoitamassa sen pääasian, eli hakemassa passin sieltä Suomen (ja Ruotsin ja Norjan) konsulaatista. Jännä homma, että jälleen olin mestoilla kun paskan pitäs aueta, ja ketään ei näy. Sama homma 4 vuotta sitte ku viimeks uuden passin sieltä hain. Konsulaatin pitäs aueta klo 10 ja kun varttia yli 10 ei vieläkään ketää näkyny ni soitin että aukeeko tää paska tänään vai ei. Juu, tulossa ollaan. Jännä kyllä, ihan sama meinki ku viimeks. Saatana, tuo konsulaatti on auki kahtena päivänä viikossa ja muutaman tunnin vaan, ni on se ny perkele että täti (ruotsalainen, myö mordorilaisethan oltais paikalla viimeistään varttia ENNEN ku toimisto aukee) ei pääse ajoissa paikalle. No mutta eniveis, täti lopulta vaivautu mestoille, sain passin ja sit niivitin hirveetä kyytiä takas hotlaan ja tekemään EI MITÄÄN! Uima-altaan reunalle olemaan turisti! Aijjjumalauuuuuta!
Harmillisesti ei ollu kun tuo yks päivän puolikas kun pystyin teeskentelee huoletonta turistia, mutta kyllä seki oli mahtavaa. Siinä vaan makailin uima-altaalla, tilailin allasbaarista sapuskaa ja kaljaa, ja porsastelin siinä ihan niiku mikäki huoleton rahakas VOSU. Niin siistiii!
Ja meininki vaan parani kun aiemmin täällä Hiekkakikkareella tovin asuneet ja sittemin Balin lähistölle Nusa Penidan saarelle muuttaneet Tomi ja Uli pongasivat miun uima-allas-varas-porsastelukuvan ja siitä se idea sitte lähti... kohta tuli viestiä että TULOSSA OLLAAN, EHITTIIN VIKAAN VENEESEEN ja reilu tunti siitä jatkoa että OLLAAN RESPASSA. Asia selvä, lets kylille! Niin siistiä nähä pitkästä aikaa, Tomi ja Uli muutti pois Gililtä jo kuukausia sitte, ja kun on muutenki käyny tässä kaverit vähiin niin oli ihan saatanan siistiä nähä ja yhessä juua kaljaa ja kälättää. Aiettä! Mentiin oikeen Sanurin yöelämän ytimeen eli Casablancaan, missä ihan kauhee coverpändi soitteli menemään. Mutta oli se kuiteski livemusaa eli eri jees, kunnes ne lähti raiskaamaan Princen Purple Rainia siihen malliin että todettiin et paree hakee kaljaa jostain marketista ja mennä kittaamaan sitä hotellin uima-altaalle. Näin tehtiinkin, mutta kohtuudella sitäkin, koska miulla oli noutaja tulossa aamuvarhain.
Ja noutaja saapuikin aamulla varhain. Kotiin tulin Gili Getaway –firman kyydillä, joiden botskit lähtee Seranganin satamasta, läheltä Sanuria. Heiän kyydit on kalliimpia kun esmes Ekajaya, mutta kotiintulopäivänä PadangBain satama oli sulettu lähellä olevan jonkun ison seremonian takia, joka tukkii kaikki tiet ja liikenteet. Eli mitään PadangBaista kulkevia botskeja ei liikkunu ja Seranganista ei kule ku pari firmaa, joten vaihtoehdot oli aika vähissä. Ja Gili Getawaylla palvelu oli ensiluokkaista, todettakoon, mutta heiän vene on ihan saatanan pieni ja meri on suuri ja aallokko tähän vuodenaikaan Balin ja Lombokin välillä on ettensanois haasteellinen.
Oli nimittäin meikämuijalla naama vihreenä, yrjö lähellä, kakka papanaluukun suulla, mutta niin vaan taas hengissä perillä, kotona Hiekkakikkareella! Avot!
Oli kivaa käyä jossain, mutta kivaa myös tulla takas kotio. Nyt jos jotenki sais elämänsä ja rahatilanteensa siihen kuosiin, että vois useemminki käyä JOSSAIN ni oishan se aika kivaa. Pitää tässä muutenki vähän pähkäillä, että millasta tulevaisuutta tässä pystyis ittelleen askartelemaan, on vähän olo että muutosten tuulta pukkaa. JOTAIN tarttis tehrä, elämä persaukisena kissanpaskansiivoojana pitää jotenki järjestellä järkevämmäks. Kyä näi o.
Alla viä muutamia kuvia Sanurin Saattohoitolasta.