Keskellä Hiekkakikkaretta on jalkapallokenttä eli paikalliskielellä Lapangan Bola. Ja nimittäin monikäyttöinen futiskenttä onkin! Siinä laiduntaa lehmät ja vuohet, välillä hevosiakin käy järsimässä ruohoa. Kanoja on hirvee määrä. Kenttä toimii tällä hetkellä myös lentokenttänä kun helikopterit tuo ja hakee rahaporukkaa. Maanjäristyksen jälkeen futiskentällä telttailtiin kilvan. Itsenäisyyspäivänä futiskentällä oli virallinen lippuseremonia. Koululaiset käy siellä vetääs voikkaa liikuntatunneilla ja naiset kokoontuu viikoittain jumppaamaan. Ja kyllä siellä välillä kilpaurheillaan ihan tosissaankin, futisliiga on just parhaillaan käynnissä.
Futiskentän ympärillä on enimmäkseen yksityistä asutusta. Toki on majatalojakin paljon, niitähän on täällä joka nurkalla. Enimmäkseen HomeStay -lajin mestoja, mutta toki on lähistöllä hienompaakin hotlaa ja resorttia. Ravintoloita, sellasia hienompia missä kävis turistit pöydässä istumassa ja hienosti syömässä, niitä ei juurikaan ole, mutta pieniä warungeja siellä täällä. On hevostalleja, pieniä kauppoja, pesuloita, pyöräkorjaamoja tai muita nyrkkipajoja. Aivan siis sellasta perusmeininkiä, mitä jokaisessa aasialaisessa pikkukylässä on.
Olen nyt reilut pari vuotta asunu Hiekkakikkareen futiskentän vieressä. Ikinä en sinne halunnu muuttaa, olin niin päättäny että se on kauhee ja jotenki sekava alue missä koko ajan joku on murtautumassa taloihin sisään ja pöllii kaiken. Tämä mielikuva oli tyystin tullu siitä, että aina kun joku jossain Facebookin palstalla postas että vittu meille on murtauduttu, ni tuntu että aina ne talot oli jossain futiskentän lähellä. Ni hyvin epäluulonen olin koko alueen suhteen. Mutta kun tuolla saaren pohjosen pään idyllissä missä asuin monta vuotta, ni niinikään joku vitun munapää kävi öbauts kerran vuodessa murtautumassa miun murjuun, ni meni hermo keväällä 2019.
Tuolloin 2019, kun tietämättämme elettiin viimosia normaaleja aikoja, nin vuokrakämppiä sai ettiä hulluna eikä siltikään vältsysti löytäny yhtään mitää. Sillon vielä saarella oli jatkuva tohina päällä: turisteja nurkat täynnä, kaikki bisnekset auki, porukkaa töissä ja asumassa. Huusholleille oli enempi kysyntää kuin tarjontaa ja vuokratki oli hirmusia.
Siksi muutin tuolloin ensin sukellusresortti Lutwalaan ihan vaan turistibungalowiin. Siellä oli ihan kiva vähän aikaa asustella, oli tosi jees kun oli uima-allasta ja rantabaaria ja papukaijoja ja vuohia ja meininkiä. Mutta nopeesti rupes palaan käämi, koska eihän siinä bungalowissa ollu ku huone ja kylppäri, ei siis keittiötä. Eikä siinä ole mitään rauhaa kun asuu resortissa. Saatanan turistit hymyilee kohti ja moikkailee naapuribungalowin terassilta ja koko ajan joku tulossa tai menossa… aaargh. Ei semmosta miun kaltanen mörkö jaksa yhtää. Haluan, että kun menen kotiin, voin laittaa portin ja oven perässäni kiinni ja sitte ei tarvi nähä yhtään ketään eikä puhua kenellekään, jos en halua. Joten rupes olee hermo aika kireenä turistien kanssa asumisessa, mutta en vaan löytäny kelvollista kämppää mistään. Kunnes yks tuttu sano että hyö just remppaa vaimon omistamaa pientä taloa futiskentän vieressä, että kiinnostasko. Aikauhee. Että futiskentän vieressä hyi helvetti. Mutta kun ei muutakaan tarjolla ollu, ni päätin käyä kattomassa. Ja oho, semmonen pieni talo oli ja sehän oli tosi kiva ja vuokraki oli kohtuullinen, plus tutut omistajat, plus PAKKO saaha oma huusholli ja oma keittiö ja päästä pois resortista. Joten se oli diili. Tein siihe tönöön pienen keittiörempsan ja loppuvuodesta 2019 muutin – KÄÄK - futiskentän viekkuun.
Niihi aikoihi tuo tienoo oliki kunnon Kampung Bule eli ulkomaalaisghetto. Futiskentän ympärillä ja lähikortteleissa on paljon privaattitaloja, ja kun muutin tolle alueelle niin kaikissa taloissa asu porukkaa. Ja paljon meitä ulkomaalasia, jotka saarella asutaan pysyvästi ja ollaan täällä töissä. Joka nurkalla oli pieniä kauppoja ja warungeja ja kovasti elämää ja kuhinaa. Tykästyin oitis. Helvetin helppoa elämää! Jos huomas illalla että hitto, röökit loppu, tai kaasupullo tyhjä, ni ei tarvinu lähtee fillarilla mihikään kauas kaupoille, senku paineli portista ulos ja kas siinä jo olikin ensmäänen pieni puoti heti naapurissa mistä voi ostoksensa hoitaa. Ihan mahtavaa.
Mutta eihän siinä menny ku muutama kuukaus, kun pamahti koronahommat, saari meni lockdowniin ja naapurustosta joka torpasta kuulu vaan ujellus kun porukka pakkaili kamojaan ja lähtivät kuka minnekin. Hyvin nopeesti huomasin että jaahans, se on meikäläinen ny sitte ainoa bule eli ulkomaalanen asukas näillä huudeilla, kaik muut on mänt. Eikä siinä mitään, ei haitannu pätkääkään. Ei varsinkaan sitte ku hokasin että ihan naapurissa on talo missä on helvetin iso piha ja se talohan on aivan tyhjänä. Ja sen talon pihassa olis tilaa vaikka KANALALLE. Loppu onkin historiaa ja sulaa hulluutta: muutin ison pihan taloon, hommasin muutaman kanan ja nyt puoltoista vuotta myöhemmin kanoja on yli 20 ja niiden seassa porhaltaa 6 ankkaa. Elämä on hianoo!
Futiskentällä on helvetin kiva asua. Paikallisväki on mukavaa ja lupsakkaa. Hulluna ne miuta varmasti pitää, mutta suhtautuvat huumorilla kun ankat karkailee tai on muuta hässäkkää.
Indonesialaisethan on helvetin uteliasta porukkaa, joten on saanu tottua siihen että kyllä on naapureita portin takana kuikuilemassa jos vähäkään touhuan pihassa jotain äänekästä. Aijjaha, nyt se akka ihan itte kaataa banaanipuuta, tulkaa kattomaan! Oho, se hullu maksaa rahaa että joku tuo sen pihaan hevosenpaskaa! Se maksaa paskasta, aatelkaa! (paska oli kyllä ilmasta, mutta kyyti maksoi, kirj.huom). Nyt se asentaa uima-allasta, ANKOILLE!
Lähin naapuri, suoraan seinän takana on Naapurin Täti. Naapurin Tätillä on semmonen pieni kauppa, myy vihanneksia ja kaikkee. Tai ei se mikään kauppa ees ole. Sillä on siinä semmosen betoni-murikka-kasan päällä myytäviä asioita, ja ovi auki yhteen torppansa huoneeseen, ja siinä sit vihannesta ja kaikenlaista tarjolla. Mut parasta on, että voin sanoa tätille tänää että oisko huomenna mahis saaha vesimelooni ja tomaattia ja sipulia ja papaijaa ja sitä ja tätä. Ja kyllä on mahollista, täti hommaa miun tilauksen seuraavalle päivälle ja aivan kohtuullisella hinnalla. Ja tää on hienoo, miun ei tarvi käyä missään torilla hakemassa tuoretavaraa, senku kävelen metrin omalta portilta naapuriin. Mutta ans olla jos satun tulemaan kotiin ja fillarin kyydissä on mitään tavaraa mitä normaalisti ei ole, niin täti tulee heti nuuskimaan että mitäs mitäs, jaaha, ostit luudan, kyllä olisin semmosen mieki hoitanu ku oisit kysyny tai herraisä uus riisinkeitin, paljoko makso, ai kauhee miten kallis. Mitään en saa vietyä kotiin, ilman että Naapurin Täti käy uteliaana tsekkaamassa.
Mutta tämä naapureiden uteliaisuus on vaan hyvä asia. Kämppään ei ole kukaan vielä murtautunu. Toki ikkunoissa on kalteritkin vorojen kiusaks, mutta vaikeeta ois kenekään päästä ineen esmes rikkomalla ovi, koska kyllä naapurit tulis kurkkimaan että mitäs se hullu ulkomaalanen nyt tekee jos joku rupeis jotain ovea hulluna murtamaan. Ja jos kiinni jäis niin ei hyvä heiluis. Kun miun eläinlääkäri asu lähellä ja sinne murtauduttiin, niin ei tarvinu ku Naapurin Tätille sanoa, että nyt kävi näin niin se nosti sellasen mekkalan ja puhelinrallin että koko lähitienoo tuli juosten paikalle, osalla oli lapioita ja ties mitä macheteja mukana ja kaikki oli aivan raivona. Jos olis ollu se murtautuja vielä siellä talossa sisällä, ei olis ehjänä sieltä ulos päässy, naapurin ukot ois antanu kunnon sakinhivutuksen. Ja monta päivää tän jälkeen oli porukka vielä ihan hiilenä. Että joku kehtaa tulla MEIDÄN huudiloille murtautumaan saatana.
On ihana tietää, että jos joskus tulee tilanne että tarvii välittömästi apua ni ei tarvi kun nostaa mekkala niin koko naapurusto tulee hätiin machetet tanassa.
Luonnollisestikin, koska olen ulkomaalanen ja pimee, niin kaikki tuntee miut. Ne tietää että toi ruokkii kissoja ja että siltä voi pyytää apua jos oma kissa on kipee tai jos ei o rahaa ostaa kissanruokaa. Ja tietävät myös, että minä hoidan jos käy salaa laittamassa miun portin pieleen pahvilaatikollisen kissanpentuja. Ne tietää että miulla on kanoja ja ankkoja jotka munii ja että joskus annan naapureilleki munia, joten kantsii välillä ohi mennessään kysästä et oisko munia, kert saattaa olla. Ja jos kaveri tuo Lombokilta ankan eikä oikeen tiiä että mitä helvettiä sitä ankalla tekis, ni voi tulla kertomaan miulle että meil ois nyt ankka mutta ei myö sitä haluta ja miä pöllöhän ojennan samantien rahaa ja ostan sen ankan. Tai jos lähistöllä asuvan perheen vuohilaumassa alkaa levitä silmätulehuksia, niin laittavat miulle viestiä ja pyytävät apua ja miähän oon heti ihan et voi vuohiparat, ja kaahaan paikalle lääkkeitten kanssa.
Ja lähihuudilon ukot tietää nyt myös sen, että on ihan turha tulla hattu kourassa miun portin taakse kyselemään, että myisinkö tuon miun ison kukon kun se on niin komee. En vitussa myy, nää höyhenperseet on perhettä, ei kauppatavaraa, saatana.
Nyt kun koronan takia täällä ollaan kärvistelty aika persaukisina, niin jeesaan tosi monia naapureita kissanruuan kanssa. Ja myös muita paikallisia kissa-ihmisiä, jotka ei ihan lähellä ees asu. Tämä on mahollista, koska monet on tehny lahjotuksia miun kissaprojektin Purr It Forward -kampanjaan (klikkaa TÄSTÄ ja lue lisää ja pliis lahjota myös hitusen!). Ja ihmiset on tosi ilosia ja kiitollisia että saavat kissoilleen ruokaa, ja moni heistä välillä antaa vastalahjoja. Rahaahan ei kellään ole, mutta olen saanu kiitoksena mm. pieniä ruokapaketteja, kaljaa, useita kasveja pihaan istutettavaks, kookospähkinöitä ja muita hedelmiä, kahvia, teetä, keksejä ja leivonnaisia. Ja joulun tienoilla sain lahjaks myös tatuoinnin, ja se jos mikä oli mahtavaa. Arvostan suuresti!
Oon asettunu tuonne futiskentän huudiloille ihan helvetin hyvin ja viihyn siellä vallan mainiosti. Toki tällä hetkellä vielä on hiljasta ja rauhallista, mutta saa nähä millanen tunnelma on sitte jos ja kun jengi palailee mestoille ja kaikissa taloissa asutaan ja on taas kauheesti elämää ja hässäkkää ympärillä. Mut kyllähän sitä sittenki voi aina vaan mennä kotio, laittaa portit ja ovet säppiin ja pysyä piilossa koko maailmalta. Se on omassa himassa parasta, se että se on mukava piilopaikka.
Alla kivakumara (selostuksien kera) miun kotihuudeilta, olkaa hyvät.
