Valitettakoon taas, etten oo ehtiny blogia kirjottelemaan. On ollu enemmän kun vähän kaikenlaista. Viiskybäset ryypättiin, vedin hirveät kiukkutumut ja oksensin 2 päivää kemujen jälkeen. Oli todellakin vanha ja väsyny olo. On edelleen.
Viiskybäkrapulan jälkeen päälle puski lokakuun kissaklinikka, mikä oli omalaisensa härdeli taas, ainahan se on, mutta onneks oli hyvä porukka ja kissoja oli tupa turvoksissa joka päivä. Täällä Trawanganilla kaks ekaa klinikkapäivää oli ennätyskiireisiä: ekana päivänä 58 kissaa ja tokana 61. Tein sellasia kevyitä 13-15 tunnin päiviä, auringonnoususta iltamyöhään. Oli hiukan takki tyhjänä tuon rypistyksen jälkeen. Gili Airin ja Trawanganin klinikoilla (3 klinikkapäivää per saari) yhteensä kävi 265 kissaa ja niistä 231 steriloitiin. Että eipä vähän greit sakses! Ei tuon kissaklinikkahärdelin jälkeen kuitenkaan ehtiny lepäämään. Yks aussieläinlääkäri jäi vielä toviks saarelle, joten tehtiin kaikenlaisia kissahommia sen kanssa. Hän teki ja minä avustin. Muutamat steriloinnit hoiettiin, yhen kissan perskannikasta kaivettiin 40-50 elävää toukkaa ja muuta mukavaa. Kaiken tämän hässäkän keskellä saaren kesäkuun lopulla alottanu eläinlääkäri päätti ettei ole enää töissä, tai ei ainakaan ole töissä kissasairaalan ja Horses Of Gilin tiluksilla. En mene enempää yksityiskohtiin, totean vaan että vittu mikä veriripulipaskamyrskyhelvetti, ja että ehketi tämä eläinlääkäri ei ole match made in heaven tälle saarelle. Kun itellä eläimet eli kissat on tärkeysjärjestyksessä ykkösenä, ymmärrys ei riitä siihen, että jätetään elukat hoitamatta, vaikka olis kuinka paska päivä tai mikä tilanne hyvänsä. Eläin ei tajua miksi ruokakuppi on tyhjänä ja paskalaatikko vyöryy yli. Se ei sieltä sairaalahäkistä pääse hakemaan pöperöä tahi tuuttaamaan itteensä tarvittavaa lääkitystä. Kissat ensin, ja sitten jos on aikaa niin voi draamailla ihan niin paljon kun huvittaa.
Näin ollen kun eläinlääkäri pesi kintaansa hommista, niin sairaalakissat jäi miun ja Torin hoitoon ja Torikin hilpas vajaan viikon lomalle viime viikolla. Olin jo ihan finaalissa ennenku Tori lähti, koska on 16 kissanpentua kaupalla, kissoja kotona, hoitokissoja myös Lutwalassa ja normaalit kissakaupan asiat. Sitten vielä sairaalakissojen hoito siihen päälle. Ja kun eläinlääkäri otti hatkat niin nythän kaupalla ramppaa ihmisiä kissojensan kanssa ties millä asialla. Olen männä päivinä mm. tyhjennelly kissojen mätäpaiseita ja muuta ihanaa. Kaupan huudeille on myös dumpattu kissanpentuja, yhtenä päivänä löyty viis pientä määkimästä tästä huudeilta, eikä ne tod ole tänne itekseen kävelly. Mutta alamäki, what can I dooooo? Teen mitä voin ja pystyn.
Kaikki tää kaaos vyöry totaalisesti yli tossa viime viikon lopulla. Tuli semisti hermoromahdus. Itkuraivaireita, ihan väsymyksestä johtuen, ja siitä, että oli niin riittämätön olo. Jouduin myöntämään, että jaksamisen rajat tuli vastaan tässä ja nyt. Jouduin -kääk- nöyrtymään ja pyytämään -kääk- apua. En pystykään tekemään kaikkia maailman asioita ite. Hirveä nöyryytys. En ookkaan supersankari. Apua saa kun sitä rohkenee pyytää. Hätiin hilpas välittömästi pari saksalaista gimulia, jotka ottivat ohjat käsiinsä kissasairaalan kanssa. Siivosivat kaiken tiptop, käyttivät kissoja kotonaan kirppukylvyssä, veivät kasan paskasia pyyhkeitä pesuun ja tekivät kaikkea sellasta normaalia simppeliä hommaa, mitä pitää tehä mutta mitä kukaan ei näemmä ollu viittiny tuolla hoitaa. Asiat on nyt siltä osin paremmassa järjestyksessä kun ehkä ikinä. Kissasairaala on nyt toistaseksi sulki. Vapaaehtospimut vei kaikki sairaalassa jäljellä olleet kissanpennut kotiinsa hoitoon. Tällä viikolla sairaalahommat ym siirretään toiseen rakennukseen, koska nykyset bambumörskät ei tule pysymään kuivana kun sadekausi kohta (toivottavasti) alkaa. Ja sitte mietitään miten nää asiat jatkossa hoidetaan. Tarvitaan jonkinlainen vapaaehtoisverkosto hoitamaan sairaalan pahnoilla kulloinkin olevien kissojen siivous ja ruokinta, sekä hoitamaan erinäisiä muita asioita. Tuolla Horses of Gilin tiluksilla on kyllä jätkiä töissä, mutta ne on vähän sellasia huithapeleita ettei ne "muista" hoitaa asioita. Täten tarvitaan joku muu porukka pitämään kissoista huolta. Mutta mietin tätä hommaa sitten kun ollaan saatu pieni pintaremontti tehtyä ja muutto uuteen rakennukseen hoidettua. Kaiken tän paskamyrskyilyn keskellä jotain positiivistakin. Löysin vihdoin uuden himan. Talon. Muutan loppukuusta, jahka tönössä meneillään oleva remontti on valmis. Hyvästi resorttielämä! Jihuu! Talon sijainti ei mieltä hivele, mutta jostain on joustettava, koska vuokratalot on täällä niin kortilla. On otettava mitä saa, ja tingittäköön sitten sijainnista, kun muuten talo on kiva, kohtuuhintanen, hyvässä kunnossa (jahka remontti valmistuu) ja omistajakin on tuttu. Ihan en saanu sitä miniyksiön kokosta tiny housea mistä olen haaveillu, vaikka talo aika pieni onkin. Huushollissa on nimittäin 2 makkaria ja olohuone ja keittiö ja kylppäri ja terde ja pieni piha. Ja ympärillä aita, eli oma rauha, ei tarvi moikkailla naapureille eikä nähä ihmisiä sen jälkeen kun menee kotio ja laittaa portin kiinni. Uudesta murjusta lisää kuvien kera sitten kun olen muutellu sisään. Pahoittelut edelleen että blogipäivityksiä tulee näin harvakseltaan ja että nää on enimmäkseen pelkkää ruikutusta jo pitkään. Mutta tuntuu että viimoset pari vuotta on ollu pelkkää hässäkkää ja katastrofia toisensa perään. Tulivuoret purkautuu, maanjäristykset, asuntomurtoja, kärvistely tilapäismajotuksessa, vain muutamia pinnankiristäjiä mainitakseni. Ei siis mikään ihme, että aika reunalla on menty jo pitkään, hermo on ollu kireellä kroonisesti ja jaksamisen rajoihin on hakattu päätä aika helvetin tiuhaan. Tulispa seuraavaks ees yks vitun vuosi että kaikki sujuis kun rasvattu ja elämä ois pelkkää yksisarvisten sateenkaaripierua ja hattaraa.
Positiivishenkisellä kuvakimaralla tämä välitus päätettäköön.
Comments