Aivokuollutta alkanutta vuotta, evribadi. Kaksygöstä nelisen viikkoa takana, eikä tää vuosi järin ruususesti oo alkanu. Kyllä kaikki toiveikkuus paremmasta hiipuu koko ajan. Balilla ja koko Indonesiassa covid jyllää ja rajat on kiinni. Enää ei pysty edes keplottelemaan jollain riistohintasilla "bisnes"-viisumeilla mitä vielä viime vuoden puolella kaupattiin, maahan ei tällä hetkellä pääse kuin Indonesian kansalaiset, diplomaatit sekä oleskeluluvan haltijat. Ei ole hapankorpputoimituksia tahi lonkeroa tulossa lähikuukausina, otaksun. Henkisesti olen säätäny kuuppaa siihe moodiin, että pessimisti kun ei pety, niin en odota minkäänmoista pikkiriikkistäkään normaaliuden palaamista ennen ens vuotta. Jos syksyllä maailmassa saa matkustaa niin se on sitte illoinen yllätys, mutta en henkeeni sen suhteen pidättele.
Hiekkakikkareella eletään yhä kuplassa ja utopiassa. Tiettävästi ei ole ollu vielä viirusta täällä, joten hepskukkuu, meno jatkuu ennallaan. Ketään ei oo missään, tyhjää on saarella, mutta saahaan ulkona olla eikä kukaan kyttää aseen kanssa että onko maskia vai nou. Lombokilla ja Balilla tilanne on toinen. Esmes Lombokilla on polliisin ratsiat ennen pääkaupunki Mataramia, ja tsekkaavat että kaikilla on maskit naamalla. Ja kaikilla ON maskit, todella kiitettävästi. Ostareiden ja isompien kauppojen ovella myös mitataan kuume ja töötätään käsidesiä räpylöihin, ja vasta sitte pääsee ineen.
Jouduin tuossa ihan vuoden lopussa käymään Lombokilla hammaslääkärissä fiksauttamassa kaks hajonnutta paikkaa ja nimittäin oli niin helvetin steriili kokemus että morjens. Hammaslääkärini ja assarinsa olivat pukeutuneet aivan totaaliseen biohazard-pukuun, ihan sitä myöten että oli kumisaappaatkin jalassa. Näytti niikun oisin joutunu johonki alieneiden alukseen ja kysyinki että tulinko vahingossa anal probeen vai mihin. Lääkäriä ei naurattanu, totes vaan että suu auki ni paikataan.
Hammaslääkärivisiitti olikin liki jännintä mitä viime vuonna tapahtu. Sen jälkeen kun tää helvetin covid-hysteria on pyyhkiny maailman uusiks niin en oo tehny muuta ku kökkiny täällä omalla Hiekkakikkareella. Lombokilla kävin kaks kertaa päiväreissulla, koska oli pakko (imigration-vierailu työluvan uusimista varten ja sitte toi hammaslääkärikeikka).
Eikä siinä mitään. Ihan tyytyväsinä nyhvään täällä omassa kuplassa. Semminkin kun nyt ei ole hyvä aika liikkua mihinkään ihan vaan huvikseen, eikä semmoseen pröystäilyyn ole mahista, aikaa, rahaa tai huvitustakaan, edes ns. normaalina aikana.
Meillä täällä jumittavillahan ei ole oikeesti mitään käsitystä siitä, millasta elämä tän koronahelvetin keskellä on siellä oikeessa maailmassa. Mordorissa ja muualla. Missä kökitään jo ties monettako kuukautta kotona etätöissä... jos on hyvä tsägä ja on edes etätöitä. Ja kun kaikki on kielletty ja sulettu ja mitää ei saa tehä eikä mihkään mennä ja sit on vielä kylmää ja pimeetä.
Vaikka tämän tekstin tunnelma lienee aika alavireinen, niin onhan tässä kaikessa jotain positiivistakin. Täällähän on kuitenki aika helvetin ihanaa, tälleen kun on hiljasta ja rauhallista. Mikäs tässä on kärvistellessä. Kun kaljaakin on ja Golfin kuppila on edelleen auki. Paskemminkin vois olla.
Että sikäli... vittuakos tässä valitan.
Kavereita on vaan ihan järjetön ikävä. Tulispa kaikki tänne heti nyt ja olis täällä monta kuukautta! Ja toisivat niitä helvetin hapankorppuja repullisen.
