top of page
  • Writer's picturePäde

Pyrähdys Jakartaan


APUA!

Siinä vierähti liki 3 vuotta etten käyny yhtään missään. Se oli heinäkuussa 2019 kun kävin Mordorissa. Sieltä kotio tullessa olin pari yötä Balilla. Sen koommin en oo ollu ku täällä Hiekkakikkareella. Nopeita päiväreissuja Lombokille toki on tullu sudittua, kun on pitäny käyä imigrasissa, tai hammaslääkärissä, tai hakemassa rokotuksia, tai hoitamassa muita asioita. Ne on kauheita tohinapäiviä: aamulla sinne ja iltapäivällä takasin. Tuon 2019 heinäkuun jälkeen ei oo myöskään ollu yhtä ainoota oikeeta täydellistä vapaapäivää. Se on ihan sama saatako vai paistaako, oonko kipee, vituttaako, ahistaako, whatever, aina on kissoja ja muita elukoita hoidettavana. Se on kun aurinko nousee, niin meikämuija hyppää fillarin selkään ja lähtee hoitamaan kissanpentuja ja kissapotilaita, sekä siivoomaan tähtitieteellisiä määriä kissanpaskaa. Joka helvetin päivä.


Mutta nyt oli yks päivä etten siivonnu yhtään paskaa! Jestas. Kävin nimittäin pikareissulla Jakartassa. Ihan vaan 2 yötä poissa kotoa, mutta olihan seki jo jotain, vaikkei tämä mikään lomareissu ollukkaan. Tarvitten uuen passin, ja tätä varten oli pakko piipahtaa Suomen suurlähetystössä. Täten: Jakarta it is. Kääk!


Voin kertoa että pikkusen oli jännää. Kun on 3 vuotta kökkiny ihan vaan täällä omassa pienessä saarikuplassaan, ni siitä kun posottaa pää eellä Jakartan kaltaseen kaoottiseen jättiläiskaupunkiin ni voi morjes. Järjetön liikennekaaos. Pilvenpiirtäjiä. Ostareita, joitten sisään mahtuis varmaan kymmenen hiekkakikkaretta. Kauppoja. Siis oikeita kauppoja, semmosia joita maailmallaki tunnetaan. Vittu, IKEA (jonka sisäänkäyntiä en ikinä löytäny, vaikka pyörin lähistöllä epätoivon vimmalla kuin puolukka pimperossa). Henkka&Maukka. Marks&Spencer. Ja kaikki muutki mitä ikinä osaa ees kuvitella.



Ei meil HIekkakikkareel tämmösii markettei ollenkaan oo

Olin kyllä ihan peurana ajovaloissa ja syrän tykytti ja hermostutti vähän kaikki. Semminkin kun jouduin saapuessa suoraan pyhkäsemään yhelle blingbling-jättiostarille ja hengaamaan siellä tuntikausia kun oottelin että Jakartan frendi pääsee illalla töistä ja tulee hakemaan miut turvaan. Siellä pyörin ihan silmät ymmyrkäisnä kauhistelemassa et millasia ihmeellisiä riepuja nykypänä pidetään kuumana hottina, ja kuinka kauheesti kaikki maksaa. Koska en myöskään ole sitten kesän 2019 käynyt moisissa oikeissa kaupoissa ollenkaan, ei miulla ollu mitään käsitystä mitä asiat oikeessa maailmassa maksaa ja mitä tommosissa henkkamaukkoissa myyään. Ai kauhee. Sen vaan sanon, että näytti siltä niiku esmes Henkkamaukan kaikista naisten vaatteista puuttu puolet. Ja kaikki ihan kauheetki loimet oli ihan hullun hintasia.


Alko hätäännyttää kyllä vähän, koska reissun yks tärkeä osa oli että on pakko ostaa vähän uusia vaatteita. Kaikki mitä omistan on reikäsiä ja rispaantuneita ja niin loppuun käytetty, että aluspöksyistäkään oo juuri muuta jälellä ku kuminauha vyötäröllä ja vähän hapertuneita ohkaseks kuluneita kankaan riekaleita. Ja lisäks koska oon hulluna juossu ja kävelly kohta vuoden, ni oon niin nahistunu että kaikki kuteet putoo päältä. Mutta ei saatana minkä hintasia oli kaikki retkut esmes HenkkaMaukassa ja etukäteen hekumoimani Marks&Spencerin uuet alusvaatteetki niin kalliita et olin ihan et jaahans, kyllä voi mennä kommandona sitte, saatana.


Onneks kuiteski lopulta löysin tyystin miulle entuudestaan tuntemattoman ketjuliikkeen nimeltään Max. Onnenkyynel. Siellä oli normaaleja vaatteita, eikä mitään neonvärisiä nenäliinan kokosia hirvityksiä. Siis oli ihan tavallisia mustia hihattomia toppeja ja ihan tyystin normaaleja yksvärisiä sortseja ja verkkareita, ja oooh kelvollisia alusvaatteita, joissa oli kokoja sekä normaaleja malleja eikä mitään "hiertävää pitsinarua piirakkaan" -virityksiä. Ja jumalavita miten halpaa! Investoin järjettömät kirpasevat noin 90 euroa ja sain sillä rahalla 10 kalsarit (!!!), kahet juoksutrikoot, 2 t-paitaa, 6 tank toppia, 2 sortsit ja yhet verkkarityyppiset mukavuushousut. Tämän lisäks mälläsin vielä noin 20 euroa ihanassa Decathlon-urheiluliikkeessä josta löyty alennusmyynnistä kahet tosi hyvät urheilutissiliivit. Tällä vaatekasalla pärjään ainaki seuraavat 3 vuotta, luulen.



Sain siis shoppailut hoidettua, sekä onnistuneesti suoritettua uuden passin tilauksen Suomen Suurlähetystössä. Leuhotettakoon kaikille ketkä siellä Mordorissa tuskailee passijonoissa: meillä täällä ulkomailla senku varaa ajan, niitä on tarjolla just sillo ku haluaa, sit lampsii paikalle, antaa yhen valokuvan, pari nimmaria, parit sormenjälet ja hirveen pinkan rahulia (euroissa hintaa tuli noin 180egee) ja TADAAAAA uusi passi on tilattu ja arvioitu toimistusaika Jakartaan on 2 viikkoa ja siihen muutama päivä päälle niin uus passi pitäs olla noudettavissa Balilta Suomen konsulaatista. Kelvollinen meininki, sanoisin.


Jakartassa majotuin ystäväiseni eli eläinlääkäri Rinin ja hänen aviomiehensä luona, hieman kaupungin ulkopuolella ihanalla aidatulla vartioidulla asuinalueella, missä meni joki ja oli pientä vesiputousta ja julmetun vihreet ja vehreet huudilot. Siellä pysty kävelemään ilman että tukehtuu pakokaasuun ja ilman että koko ajan piti pelätä että autot tulee päälle. Tämä ei kuitenkaan ollu majotuksen paras puoli, ei suinkaan. Parasta oli, että huushollissa asui ihmisten lisäks lauma kaikenlaisia rescue eläimiä. Suurin osa elukoista oli myös hiukan "special" eli puuttu jalkaa tai silmää, tai oli jos jonkinmoista neurologista tai muuta pientä häikkää.


Siel asu kissoja, tietty. Lisäks koiria, julmetun rasavilli SAUKKO (otter, ohan se saukko suomeks?), pari kärmestä, liskoja, kilpikonnia, erilaisii papukaijoi, yks fasaani, kanoja ja kukko, siili, pari rottaa... varmaan viel jotain muitaki otuksia mutten muista enää. Yhtenä iltana kävi sokee pieni vuohivauvaki visiitillä, muttei sentään jääny asumaan, sillä onneks oli koti. (Pari videoo elukoista tän postauksen lopussa, kattokaa ku se saukko SYÄ!)



Kaksjapualjalkanen, paras kämppäkaveri ever

Sain heti parhaaks kaveriks ihanan kissan, jolla ei ollu ku 2.5 jalkaa. Takajaloista puuttu toinen kokonaa, ja toisesta oli vaan tynkä jälellä. Mutta hyvin hän vipels menemään. En päässy ees vessaan ilman että hän seuras perässä ja tunki sisään ovel alla olevasta raosta.


Ehkä paras majapaikka missä olen ikinä missään koskaan saanu majottua.


Kaikkinensa Jakarta ei ollu yhtään niin hirvee kokemus kun kuvittelin. Olin toki käyny Jakartassa aikasemminki, marraskuussa 2011 kun olin justiisa lähteny Mordorista reissuun ja sattu niin kivasti että Children Of Bodom esiinty Jakartassa. Sillon Bodomien keikkaa lukuunottamatta kaikki Jakartassa oli ihan kamalaa ja olinkin sitä mieltä että tuohon persereikään en mene enää ikinä, jopa Kouvolaan mielummin ku Jakartaan. Mutta kun oli pakko niin oli pakko, ja hyvä että oli, koska nyt kokemus oli tyystin toisenlainen.


Toki 10 vuodessa mikä hyvänsä mesta muuttuu, niin myös Jakarta. Vaikka liikenne oli yhä ihan silkkaa kaaosta, semmonen yleisviba oli jotenki huomattavasti mukavampi. Toki suurin syy siihen oli, että sain asua frendien luona ja he kuskasivat ympäriinsä, eikä tarvinu itekseen koko ajan säätää. Mutta oli kivaa noin ylipäätään ja mikä jottei tuonne tuu mentyä uuelleen, ihan jopa kohtuullisen pian.


Nightwishillä nimittäin pitäis olla Jakartassa keikkä ens tammikuussa. Järetön rahansäästely sitä varten alkaa just nyt heti.


Alla pari eläinvideoo ja sit vielä lisää kuvia kreisistä Jakartareissusta.








Huiiii ja heihei Hiekkakikkare, kreisi suuri maalima odottaa!

Ja ekaa kertaa lentokoneella sitten vuoden 2019. Vähäkö jännää oli.

Lentsikka meni kikkareitten yli

KÄÄÄÄÄÄÄÄK olen Jakartassa! Lentokentältä otin bussin suoraan megaostarille. Olin ainoa matkustaja ja mietin et jaa eihän tää Jakarta ny niin ruuhkanen sitte ookkaan. Juu eiPÄ.


Aatelkaa et jotkut oikeesti asuu tällee, tollasis jumalattoman korkeis tönöis, ja Ring Of Fire perseen alla.





Onneks majapaikka oli tämmösellä alueella ni pääs vähä hengittämään ja rauhottumaan kans

Kyllä tuol kelpas käyä aamukävelyllä




Tämmönenki tyyppi oli kämppäkaverina. Näitä oli itseasiassa kaks. Toinen oli vasta pieni mutta tää jötkäle oli 25kg painonen monstaah.

Ja näit ninjaturtlei oli vaikka kuinka monta, pienii ja isoi.

Tää kakadu oli vähä semmonen et jos häntä ei huomata ni perkele. Koko ajan kauhee esiintyminen päällä.

Semmonen oli Jakarta. Ruuhkanen ja iso ja kaoottinen. Oli kiva käyä mutta kyllä oma Hiekkakikkare on kivempi.


471 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Juoksentelu

Kärmes

bottom of page