Piti jo männäpänä esitellä uus huusholli, mutta sitten tuli mm. sähkökatkoja, paskaa internettiä ja - mikä parasta - taas yksi perseestä oleva Windows10 päivitys. Herranperse että Windows10 on suolesta, vihaan ihan luita ja ytimiä myöten. Ennen oli kaikki paremmin, saatana. (TästäKIN huomaa olevansa ikäihmisiä, kun tuntuu että kaikki oli paremmin sillo joskus sata vuotta sitten, vaikka päin persettähän kaikki oli jo silloin, viime vuosituhannella nääs.) Enivei, kohta on viikko asuttu uuessa palatsissa ja ai että, kyllä nyt kelpaa! Hermoromahusta tosin tuli jonossa ennenku mörskä oli muuttokunnossa. Mikä toki oli odotettavissa, koska remontti missä hyvänsä nostaa vitutuskäyrää. Ja varsinkin täällä, hommat menee aina ihan spedeilyks. Niin tälläkin kertaa. Osa on ihan omaa syytä, koska ihan muutama päivä ennen potentiaalista muuttopäivää päätin vielä teettää vähän lisäremppaa. Omistajathan remontoi torpan likimain lattiasta kattoon, noin pintaremppatyylillä, eli kaikki on uusiks maalattu ja pihan ympärille tehty uus aita maanjäristyksessä kaatuneen tilalle jne. Mutta kermaperse minussa tuskaili kauheen keittiön kanssa, ja kylppärikin oli (ja on yhä) ankee pieni koppero.
Täten päätin rakennuttaa keittiö-kylppäri-virityksen yhelle seinälle: mojovan kokonen taso mihin laitetaan ihan uus upotettava kaasuliesi, sekä toiseen päähän uus kylppäri-lavuaari (ennestään oli vaan onneton ruma vinossa kekottava lavuaari kylppärinurkassa, ei mitään laskutilaa eikä mitään ohessa, eli hermo ois menny heti). Lisäksi tarvin lisää sähköpistokkeita, koska paikalliseen tyyliin näitä ihmeitä oli huushollissa erittäin vähän ja järjettömissä paikoissa. Esmes makuuhuoneessa yksi pistorasia ja sekin keskellä seinää valokatkasijan kyljessä.
Näin ollen tarvittii remppareiska ja sähkömies. Remppareiska olikin vanha tuttu Mr. Ramdan joka rakensi mm. kissakaupan, ja hänen kanssa homma toimii sikäli että se jo tietää miten miulla hermo palaa näissä asioissa ja miä taas tiiän että Mr.Ramdan tekee kyllä mitä lupaa, ja tekee likimain aikataulussa mistä on puhuttu. Jos lipsuu niin ei paljoa. Hella- ja kylppärilavuaarin lisäks tilasin heiltä moskiittoverkotukset tuuletusaukkoihin, koska ilman sellasia ei voi täällä ötökkätropiikissa olla. Ramdan ja sen jätkät alotti hommat viime perjantaina ja maanantai-iltana viikko sitte oli kaikki valmista. Jihuu.
Sähkömies oliki sitte toinen homma. Piti tulla yhtenä päivä kello sillon ja sillon. Ei tullu. Sitte miulle tuli puhelu että ois nyt menossa mutta tarvii avaimen. Käskin tulla hakemaan Lutwalasta koska olin siellä. Ootin puoli tuntia, ei tullu. Sanoin että nähään siellä talolla puolen tunnin päästä, tuun sitte saatana sinne jollei avaimia voi miulta hakee. Kaahaan talolle, ketään ei näy ei kuulu. Soitan perään ja jätkä vastaa että joo kato olenki jo Bangsalissa (Lombokilla), kattellaan joku toinen päivä.
Minähän pidän ihan vitusti odottelemisesta, myöhästelevistä ihmisistä ja siitä että minua juoksutetaan turhanpäiten ympäri saarta. Toi on semmosta perseennäyttelyä muille, että hei sun aikas ei merkitse mulle mitään, minä tulen sillon kun huvittaa ja muu maailma sumplikoon menonsa sen mukaan. Aijjumalauta.
Katteltiin sitte joku toinen päivä ja sovittiin että nähään kolmelta kämpillä. Sanomattakin selvää että ketään ei näy kolmelta. Eikä puoli neljältä. Laittelen whatsappia että jumalauta ootko tulossa. Tyyppi vastaa että matkalla jo. Varttia vaille nelijä portista tupsahtaa joku ihme ukko ja sanoo että hänelle justiisa soitettii että täällä ois jotai sähköhommia. Olin että kukas vittu sinä oikein olet, et missä on se hyypiö jonka piti olla täällä JO KOLMELTA. Ukko kertoo että se sähköhyypiö justiisa hänelle soitti ja käski tänne. Olin että ei jumalauta. Vitutuskäyrä oli niin tapissa, että näytin vaan nopeesti mitä pitää tehä ja lähin vittuun, enneku tapan kaikki.
Tulin tunnin päästä takasin, ja siellä oli se alkuperänen sähköjätkäkin vihdoin paikalla. Olin sen verran myrskynmerkkinä että nimittäin sellanen suihkina kävi kun pistorasioita laitettiin ja kaapeleita vedeltiin, että en oo ehkä ikinä nähny kun kukaan täällä tekee töitä noin vauhdilla.
Mutta kaiken stressin ja sekoilun jälkeen maanantai-iltana pääsin tekemään pieniä maalaushommia, ruuvailin uusia ovenkahvoja, asentelin kaikenlaista hilavitkutinta sinne tänne. Alko olla valmista.
Jo edellisviikonloppuna vein mestoille suurimman osan omaisuutta. Yks hevokärry muovilaatikoita ja nyssäköitä joissa kaikki tilpehööri, ja yks kärryllinen isompaa sälää (jääkaappi, pandantappohylly ja yks pöytä). Tiistaina sitte posotin ku heikkopää Lutwalan ja uuen Puutteenkujan Palatsin väliä ja muutin kissat ja loput romppeet.
Olen muuttanu. Asun talossa, niiku kunnon ihmiset konsanaan. Kissatkin on kotiutunu ja nyt kun on hyvä aita ympärillä ni Sokeeki pääsee pihalle tepastelemaan. Ongelma tosin on nyt se, että on niin perkeleen kuuma, että kun avaan ovet niin ulkokissat syöksyy sisälle eikä ketään kiinnosta pihalla kärvistely yhtään. Syyttävästi kattovat vaan jos ei oo ilmastointi pakkasella.
Kaikenlaista pientä on vielä räpellettävänä. Sellasta virittelyä, että tulee kotosa olo. Isoin ongelma on että kämpässä ei ole säilytystilaa, eli en saa purettua suurinta osaa rojuistani, kun ei oo mitään mihin niitä purkaa. Jotain hyllynpaskaa pitää jostain hommata.
Pihasta oon älyttömän innoissani, koska siinä jo kasvaa kaikenlaista. Aloe veraa ja monta frangipanipuuta ja kaikenlaista muuta mist en tiiä mitä ne on. Tilasin pihaan 10 säkkiä kompostia ja 10 säkkiä hevosenpaskaa, ja koko tienoo haisee nyt aivan persetehtaalta, mutta jumalavita jollei näillä tropeilla kohta piha rehota ni jo on kumma.
Jos vaan se saatanan sadekausi joskus alkais. Kohta 8kk siitä kun meillä on viimeks kunnolla satanu. Alkaa olla hermo kireenä kaikilla, on niin helvetin kuumaa ja kuivaa.
Oon hirviän innoissani uuesta himasta ja siitä että on oma koti ja on keittiö. Ja toistaseks ei oo ollu naapurustossakaan valittamista. Ei oo mitään mölyapinoita vieressä. Lähellä on pieniä kauppoja mistä saa kaikkea mitä saattaa akuutisti tarvia (tupakkaa ja nuudelia). Huusholli myös hengittää kivasti, kun on kunnon tuuletusröörit seinissä. Ilma virtaa eikä tönö ees sähkökatkon aikaan muutu sekunnissa ihan semmoseks uuniks mistä Sauna-Timoki luikkis pihalle. Mutta katotaan miten esim. sadekaudella (jos se joskus alkaa). Vetääkö kämppä homeeseen (niikun entinen murju), se tässä vähän jänskättää.
Sen voin vielä tähän loppuun kertoa että nyt on perse todella auki. Rahaa on palanu ihan saatanasti, sen keittiö/kylppäri-rempan jouduin ite maksamaan, ja ainahan kun muuttaa niin tarvii saatanasti kaikkea. Ja kun on 8kk tauon jälkeen oma keittiö ja saaren paras leipä-leipomo on nurkan takana niin pelkästään ruokamenot on satakertastunu entisestä. Ciabattaa ja avokaadoa menee nimmaan perkeleesti ja oijoijoi vesimeloonia ja mangoa ja pirtelöpöristin huutaa ja oho, jo alkaa taas olla vaatteissa ahasta. Röyh.
Comments