Heinäkuussa 2013 päätin jäädä Gili Trawanganille pysyvästi. Siinä yhteydessä piti lopettaa lorvailu ja keksiä jotain tekemistä. Satunnaisia töitä löyty nopeasti tuttujen kautta, ja tutuilta tuli myös potku perseelle, että jos kerran meinaat tänne asettua pysyvästi, ni rupeehan tekemään jotain saaren kissojen hyväks, sillai kunnolla. Kun muutenki niien kanssa touhuat kaiket päivät.

Gili Eco Trust oli jo ennen miun tänne tuloa satunnaisesti järjestäny sterilointiklinikoita, mutta aika pienessä mittakaavassa ja harvakseltaan. Heillä on tsiljoona rautaa tulessa kaikkien muienki saaren "vihreitten" asioitten kanssa, kissat ei ollu prioriteettilistalla ihan siellä kärkikahinoissa. Miä kävin esittämässä asiani, eli että josko ottasin kissahommat hoitoon, ni Gili Eco Trust voi keskittyä muihin asioihin. Asia selvä, ja syyskuussa 2013 syntyi Cats Of Gili.
 

Miulla ei ollu mitään helvetin hajua mihin olen ryhtymässä. Olin toki ollu jo muutamalla kissaklinikalla vapaaehtosena, mutta ei miulla ole taustaa eläinsuojeluasioitten kanssa toimimisesta eikä mistään. Mutta intoa oli ja organisaatiokykyä, ne riitti oikein hyvin.

Alussa Cats Of Gili oli oikeastaan ei-juuri-mitään, paitsi miä, polkupyörä ja pieni kasa lääkkeitä. Mutta sana levis että saarella on nyt virallinen Kissamuija ja kohta miulla puhelin soi yötä päivää, kämppä oli koko ajan täynnä sairaita ja kuolevia kissoja ja olin aika helvetisti helisemässä. Ekan ison sterilointiklinikan järkkäsin loppuvuodesta 2013. Se oli yhtä helvettiä, kuten vielä seuraavat pari klinikkaa. Mutta virheistä oppi ja aina seuraava klinikka oli pikkusen parempi ja miulla langat tukevammin käsissä. Nyt miun mirriklinikat sujuu niin hyvin, että on jopa käyny alan  ihmisiä muualta Indonesiasta kyyläämässä että miten tämmösiä isoja sterilointiklinikoita vedetään.

2014 sain yhen ravintelin kupeesta pienen nakkikioskin kokosen kopperon, mihin sain laittaa kaupan pystyyn ja missä kyettiin järkkäämään klinikoita. Ja olikohan samana vuonna vai 2015 kun Lutwala Diveen tuli pomoks Tori ameriikasta. Hän on vet nurse entisessä elämässään, ja pysty täten ottamaan hoitoonsa kipeitä kissoja. Tori sentään tietää mitä tekee, toisin kuin mie. Avattiin pieni ja alkeellinen kissasairaala. Hommat alko olemaan ihan hyvällä tolalla. Miun ei tarvinu kattoa kuolevia kissoja avuttomana, sain keskittyä asioitten organisointiin ja kissakaupan pyörittämiseen.

2017 tuli takapakkia, kun piti luopua kissakaupasta. Sen kopperon lahjottanu bizniz tarvitti tilat omaan käyttöön joten miun piti muuttaa pois. Kun itku silmässä kerroin uutisen miun hyvälle ystävälle Robertille, niin hän totes silmää räpäyttämättä ja hetkeäkään miettimättä, että meil on tuossa maata, rakennetaan siihen siulle oikee kunnon Pussy Palace! Näin tehtiinkin. Piirreltiin kaljan ääressä paperille luonnokset ja tontin lahjottaneet setät riehaantu että kun tehään ni tehään hyvä: sie tarvit kaupan, siä tarvit varastotilaa ja siä tarvit erillisen klinikkahuoneen. Jumalavita, luksusta! Noin 40 neliön kolossi, pelkästään kissoille! Rahat rakentamiseen haalittiin kasaan parilla fundraising eventillä ja lahjotuksia keräämällä. Vanha kissakauppa sulki vappuna 2017 ja uus pytinki saatiin pystyyn vauhilla ja avattiin lokakuun alussa 2017. Kaupassa myyn kissanruokaa ja muuta sälää kissoille, sekä kangaskasseja, t-paitoja ja kaikenlaista kissatilpehööriä.

Kun homman alotin, oli tavotteena että saarten kissapopulaation koko ehkä vähän pienenee, mutta mirrit olis terveempiä ja kaikin puolin paremmassa kunnossa. Näin onkin käynyt. Ero entiseen on valtava. Myö ollaan steriloitu muutama tuhat kissaa, meillä on rokotteita, meillä on lääkkeitä. Kissat Gili-saarilla on tätä nykyä pullukoita ja terveitä, noin enimmäkseen. Sen huomaa erityisesti kun pidetään isoja kissaklinikoita: ekoilla klinikoilla jouduttiin lopettamaan hirveessä kunnossa olevia kissoja miltei joka päivä ja sairaita kissoja oli muutenkin klinikat turvoksissa. Nykysin klinikoilla lekurit saa keskittyä sterilointeihin, sairaita kissoja on ihan vaan muutamia.

Kissaprojektin toiminta rahotetaan lahjotusvaroilla sekä kissakaupan myynnillä. Toistaseksi homma ei ole miuta elättäny, mutta toivon että tulevaisuudessa kauppa käy ja pystyn maksamaan ittelleni sen verran palkkaa, että jotenkin elän ja katan kuluni, ilman että tarvii kissahommien lisäks juosta tekemässä hotelliduuneja henkesä pitimiks.

Useesti kissakaupalla kävijät on ihan että "ooh tää ois myös mun unelmahomma". Joo, jos iteki oisin käymässä ja tapaisin jonku Mordorista paenneen asumassa tropiikissa ja sillä ois kissanpentuja huusholli piukassa ni olisin ihan että toi elää mun unelmaa. Mutta kyllä tästä on useimmiten glamour aika helvetin kaukana. On päiviä millon tuntuu että en tee muuta kun siivoan paskalaatikoita ja lapioin ruokaa vateihin. Eläinsuojeluhomma on myös henkisesti raskasta. Siihen kun ei voi suhtautua tunteettomasti.

 

Mutta toisaalta: en ole mistään niin ylpeä kun Cats Of Gilistä ja siitä miten miun ähellys on parantanu kissojen elämää näillä saarilla. Että sentäs jotain järkevää olen elämässäni saanu aikaseks.