Tänään on tasan puoli vuotta Siitä. The Big Bängistä. Maanjäristyksestä. Ajatuksia aiheesta next.
Aluksi sanottakoon, että maaperä on ollu nyt noin kuukauden ihan hissuksiin. Sekin alkaa jo vähän hermostuttamaan. Kasautuuko paineet ja lojahtaako kohta? Vai oliko tää nyt oikeesti tässä? Ollaan edelleen jonkinlaisessa odottavassa tilassa, valmiusasemissa, ja ainakin ite edelleen säpsähtelen millon heppakärryjä ja millon ukkosenjyrinää.
On hämmentävää, että täällä käy ihmisiä, jotka ei tiedä mitä on tapahtunu. Kissakaupalla olen tavannu ihmisiä, jotka kyselee yhtä ja toista ja kun mainitsen että jotain-jotain "maanjäristyksen jälkeen...." niin on kysytty että ai, onko täällä useinkin semmosia ja millon on viimeks ollu. Ite siinä sitte yhä post-traumaattisissa stresseissänsä ihan äimänä että herraisä, ettekö työ tiiä mitään. Ymmärrän, että muualla maailmassa Lombokin tilanne notkui uutisissa sen päivän pari ja sitten jossain muualla tapahtu jotain mielenkiintosempaa ja myö siirryttiin alta pois. Näinhän se menee. Pommi-isku jossain Afrikassa... ai kauhee, ja sitte seuraava uutinen. Taifuuni Filippiineillä, videokuvaa paikan päältä, ja se siitä.
Muistan kun päivä tai pari Big Bängin jälkeen katottiin Palmsilla telkkarista uutisia Lombokilta ja oli siellä kuvaa ihan täältä meiltä Hiekkakikkareeltaki. Tuijotettiin kaikki montut auki että ai kauhee, kamalakamalakamala, kato onko toi raunio se-ja-se mesta Senggigissä ja ai herraisä miltä Gili Trawanganilla näyttää. Sitte oltiin kaikki että eiku hetkinen, myöhän istutaan keskellä tätä samaa uutisissa olevaa katastrofia. Vastaavia uutispätkiä nähny elämässään tsiljoona kertaa, kotisohvalta kattonu että voi hurja. Nyt sitä oli itte keskellä kaaosta mutta ei oikein ollu ehtiny tajuta kunnolla, oli niin epätodellinen olo sillon alkupäivinä. On vieläkin, jos totta puhutaan. Ite edelleen plärään useesti esim. omia instagram-postauksia tuolta ajalta, ja oon ihan huuli pyöreenä, että tommosta oli ja siitä selvittiin.
Meillä sen ison homman kokeneille asia on edelleen tapetilla ja ajatuksissa. Se on monelle isoin tai ainakin ikimuistosin ja traumaattisin asia mitä elämässä on kokenu. Siitä puhutaan yhä lähes päivittäin. Kaikki asiat on joko "ennen maanjäristystä" ja "maanjäristyksen jälkeen". Että muistatko ku ennen maanjäristystä siellä oli se-ja-se, ja eihän sitä-ja-sitä ole maanjäristyksen jälkeen enää nähty.
Saari on yhä täynnä maanjäristyksen jälkiä. Monia paikkoja jälleenrakennetaan ja korjataan edelleen. Mutta on myös helvetisti rakennuksia joita ei ole purettu eikä korjattu, hylättyjä rapistuvia käyttökelvottomia tönöjä siellä täällä. Purkujätettä ympäri saarta isoissa kasoissa. Entinen night food market on täynnä betonikuonaa. Saarella ei edelleenkään ole laituria. Mutta pikkuhiljaa, nurkka kerrallaan, ehkäpä. Vituttaa silti noi kaikki hylätyt rapistuvat talot ja muut. Omistajat vois tulla ja joko purkaa ne, jos ei kerta huvita korjata. Tai myisivät pois, kohtuuhinnalla ostaja kyllä löytyy. Miun naapurustossakin on helvetisti risoja taloja tyhjillään. On huudiloilla elämääkin, mutta huomattavasti vähemmän ku ennen.
Saari on silti täysin toiminnassa. On kaikkea mitä tarvii. Paitsi turisteja. On ollu todella hiljasta. Monet on konkurssin partaalla ja valittaa samaa eli sitä, että alkaa rahat loppumaan. Toivottavasti tilanne paranee lähikuukausina, muuten alkaa tosissaan mennä bizniksiä nurin.
Itellä myöskin lompakon pohja häämöttää, mutta luotan siihen että asiat jotenki suttaantuu. Kaikenlaisia virityksiä on tulilla, että vähän sais tuloja räävittyä. Kyllä tää tästä. (Tässä kohtaa jälleen kerran kiitän kaikkia jotka on sujautellu hynää miun tilille tai Paypaliin viimisen 6kk aikana, ilman teiän supporttia miä oisin jo useempi kuukaus sitte ollu aivan totaalisen persauki. Ei ole sanoja ilmasemaan miten isosti kiitän!)
Henkisestä toipumisesta sen verran, että olen sentäs vihdoin kyenny nukkumaan. Nyt kun ei ole aikoihin maa järissy, niin on saanu nukuttua ihan jopa sellasia usean tunnin yhtäsoittosia unia. Olen silti ihan helvetin väsyny koko ajan (joka johtuu osin myös siitä että viimisen kuukauden on ollu kissahommien lisäks myös taalasmaahommat päällä). Kotona en viihdy tai osaa olla, halkeilleita seiniä tuijotellessa ei oikein osaa rentoutua. On helpompaa istua Golfin kuppilassa juomassa kaljaa kun pötköttää kotona ja miettiä että ehtiikö ulos jos saari rupee taas heilumaan.
Jos on lukijoita, ketkä ei seurannu mitä täällä viime elokuussa tapahtu, niin vanhasta blogista voi lukasta mm. tämän postauksen.
Loppukevennyksenä iloiset lehmät rannalla.
