• Päde

Lutwala Zoo

Miun kissakaupan lisäks eläimistä tykkääjien kannattaa ehottomasti mennä käymään Lutwala Divessa, Hiekkakikkareen pohjosella rannalla. Heillä on siellä nykysin sukeltelun lisäksi myös viihtysä Tipsy Goat Bar, josta saa juominkia ja syöminkiä. Juominki ja syöminki guud, mutta parasta on että siellä pyörii jaloissa jos jonkinlaista elukkaa. Jos ei ole tarkkana niin baarissa istuessa saattaa paidan helmaa tulla järsimään vuohi, tai saattaa vessaan kipittäessä jäähä hevosen alle, tai voi joutua papukaijan solvaamaksi. Takapihalta löytyy jopa piikkisika, jota pääsee morjestamaan kun nätisti pyytää. Lisäks on marsu, kaneja ja kissoja. Kaikki elukat (muutamaa papukaijaa lukuunottamatta) on rescue-elukoita. Alla esittelyssä muutama persoona ja helvetisti kuvia eläimistä.

Tipsy on vuohi ja Lutwalan baarihan on nimetty Tipsyn mukaan. Tipsy tuotiin Lutwalaan vastasyntyneenä, emo oli hylänny, todennäkösesti koska Tipsyn toinen takajalka on vähän outo. Siitä puuttuu se sorkka vai mikä se nyt onkaan. Tipsy liikkuu kuitenki ihan normaalisti, välillä menee vaan kolmella jalalla mutta yleensä hiippailee ihan kaikilla jaloilla. Tipsy on kiltein ja siistein vuohi ikinä. Ei sellanen täystuho niikun monet vuohet on. Vaikka kyllä Tipsy tulee jyystämään siun paidanhelmaa tai sortsin lahjetta, tai koittaa syyä kaikki tavarat taskuista ja laukusta, jos et oo tarkkana. Tipsyn bestis on kissa, jonka nimi on Parky. Parky on kääpiö ja sillä on cerebellar hypoplasia eli hän on ns. CH-kissa. Se tarkottaa, että Parky välillä vähän kaatuilee ja vapisee, varsinkin jos se kovasti innostuu jostain tai jos tapahtuu jotain jännittävää.

Tipsy ja Tipsyn kissa Parky.

Tipsy on välillä myös sylivuohi. Tässä iskänsä Joen pussattavana.

Uusimmat tulokkaat Lutwalan eläinkatraaseen on Gisele ja hänen vauvansa Oreo. Gisele ja Oreo olivat pönöttäneet tuolla kylillä ja Oreo oli justiisa syntyny. Tilanne näytti siltä että Giselellä olis vielä lisääkin vauvoja vattassa mutta mitään ei tule ulos. Näinpä miun kaverit tilasivat paikalle heppakärryn ja Gisele ja Oreo vietiin Lutwalaan. Saarella sattu olemaan eläinlääkäri käymässä, joka tsekkas Giselen ja totes ettei siellä mitään vauvoja enempää ole. Giseleä ei tunnu omistavan kukaan ja vaikuttais että hän on aika vanha vuohirouva. Täten hän ja lapsensa ovat nyt Lutwalan vuohia. Gisele on valtavan ilmeikäs ja ystävällinen. Määkii kuin sumutorvi. Ja herraisä että vauva Oreo on sulonen! Kattokaa ny!

Äiti Gisele kattoo kun laps Oreo on ihan vuohihepuleissa

Gisele, vuohimissi

Papukaijoja Lutwalassa on useita. Pysyvästi neljä ja välillä enemmän, kun tulee muiden pappareita hoitoon. Osa papukaijosta tuli ameriikasta kun Tori ja Joe muuttivat sieltä tänne, osa on rescuetipuja. Papukaijat on hauskoja ja helvetin äänekkäitä. Varsinkin Clara, isoin heistä kaikista. Clara huutelee FUCK OFF kaikille jotka lähellä liikkuu. Clara on myös vähän arvaamaton, saattaa nokkasta jos siltä tuntuu. Pieni söpö vihreä Ducky on kuitenki se, joka eniten juttelee. Heti tervehtii että hello kun menee lähelle, kikattaa kuin ihminen ja sitte heiluttaa päätää ja sanoo oooh-la-laa. Papparit huutelee välillä ihan hulvattomuuksia. Olin joskus maanjäristyksen jälkeen ettimässä PLN-kissaa Lutwalan huudiloilta ja juoksentelin ympäri pihaa ja huutelin että PLN PLN kiskiskis. Clara huus takasin että WHAT DO YOU WANT WHAT DO YOU WANT FUCK OFF!

Clara tulee helposti kädelle istuskelemaan, jos se on sillä tuulella ja jos se tuntee siut. Hienosti astuu siun käsvarrelle, ja sanoo samalla ittelleen että STEP UP BITCH.


Clara

Ducky. Ooh-la-laa!

Sitten on Charlie. Charlie on kakadu ja sen tarina on vähän surkea, mutta tarinalla on onneks onnellinen loppu, koska nyt hän asuu pysyvästi Lutwalassa. Charlie oli "lemmikkinä" yhessä resortissa. Tiettävästi paskalla safkalla ja ketju jalassa ja huolenpito oli vähän mitä sattuu. Yks tuttu meni kyseiseen resorttiin töihin ja huomas että tipulla ei oo asiat ihan hyvin. No ei todellakaan ollu: kainalossa toisen siiven alla oli semmonen kananmunan kokonen kasvain. Koko siipi jouduttiin aputoimaan meiän viime kevään kissaklinikalla. Charlie vietti leikkauksen jälkeen aikaa Lutwalassa ja toipu hienosti, mutta kun oli parantunu niin (valitettavasti) meni takasin kotiinsa. Tuli maanjäristys, ja kyseinen resortti missä Charlie asu meni ihan pillun päreiks. Eurooppalaiset omistajat (Claran isäntäväki) lähtivät saarelta ku pieru saharasta ja vitut välittivät linnustaan. Oisko ollu päivä 3 järistyksen jälkeen kun Torille Lutwalasta tuli mieleen että mitenköhän Charlie. Lähetti omistajille viestiä, että hei ootteko saarella ja mites Charlie. Tyypit vastas että Charlie on siellä resortin raunioilla, me ollaan jo euroopassa. JUMALAUTA. Eikun to the kakadu rescue, ja sieltä resortin raunioista Charlie löytyki sitte, heikossa kunnossa kun ollu jo monta päivää ilman ruokaa ja vettä. Pääsi Lutwalaan ja hoidettiin kuntoon ja on nyt toisenlainen tipu aivan. Hän tykkää mm. halailusta.

Charlie

Rescue hevosiahan Lutwalassa on ties kuinka monta. Niitä tulee ja menee, osa on vaan hetken hoidossa ja menevät takas kotiinsa kun ovat toipuneet vammoistaan tai sairauksistaan. Osa on Lutwalassa pysyvästi. Saljun tarina on hirviä, mutta onneks tälläkin stoorilla onnellinen loppu. Toriin otti yhteyttä huolestunut turisti Gili Airilta. Oli saarta ympäri ämpäri samoillessaan törmänny johonki hevostalleille, missä oli useita hevosia, ihan ok kuosissa kaikki, mutta yks pieni valkonen poni oli aivan järkyttävässä kunnossa. Ihan pelkkä nahkakuori mistä luut vaan törrötti. Lähetti kuvia ja kaikkee. Tori sai yhteyden hevosen omistajaan, joka ei ollu Airilla vaan matkoilla. Hän oli maksanu hyvät rahat joillekin että pitävän hänen hevosesta huolta ja ruokkivat yms. Mutta palkatut hevoshoitajat olivan käyttäneet rahat kaikkeen muuhun kivaan ja todenneet että paskat tota hevosta tarvi ruokkia tai juottaa tai mitään.


Ei muuta kun to the hevosrescue. Vene alle ja Gili Airille hakemaan poniparka sieltä poies. Salju oli haettaessa niin heikossa kuosissa, että ei pysyny tolpillaan ees. Satuin käymään Lutwalassa kun Salju oli sinne just tuotu ja olin ihan kauhuissani. Hevo oli ihan silkkaa luuta ja nahkaa. Mutta ai että kyllä maistui Saljulle ruoka kun Lutwalaan pääsi. Alko nopeesti saamaan lihaa luitten ympärille ja on toipunu todella hienosti. Hän on hirviän söpö, pienikokonen ja valkonen neitohepo. Nyt näyttää siltä että joku komea orhi on käyny tallin aidan rakosesta vissiin vähän suikkaamassa Saljua kikkelillä, sillä epäilys on että Salju on pieniin päin.

Salju

Hevovauva Apollo. Syntyi jouluna.

Niin ja sitten on se piikkisika eli Buddy eli Porky eli Spiky eli Bites-your-feet. Hänenkään tarina ei häävi ole, eikä hänen olosuhteet nytkään täydelliset ole, pikkkisikanäkökulmasta katottuna, mutta tuhat tsiljoonaa kertaa paremmat oltavat sillä nyt on, jos entiseen vertaa. Porky on tavallaan seksibisneksen uhri. Piikkisikojen piikit on kovaa valuuttaa erektio- ja hedelmällisyysmarkkinoilla. Heiltä nyhdetään piikkejä irti ja niistä keitetään jotain litkua joka sitten mukamas antaa miehille järjettömät erektiot ja sitte tulee vauvoja oikeelta ja vasemmalta like there's no tomorrow. Vittu miä sanon saatana. Ja KUKA on ollu se ensimmäinen mies, joka on nähny pikkisian ja todennu, että minäpä otan tolta parit piikit ja kohta onkin sellanen stondis että alta pois??? Enivei, Porky eli koko elämänsä Lombokilla pienessä häkissä missä hädintuskin mahtu kääntymään. Ruuaksi sai lähinnä kuivattua maissia. Pikkejä nyhdettiin sitä mukaan kun ne kasvo ja varmaan sitte kaikki lähitienoon ukot juoksi ympyrää munat pystyssä. Joku oli Parkyn Lombokilta pongannu, ja taas yhteys Toriin ja rescue projekti käyntiin. Porkyn omistajat eivät suostuneet luopumaan Porkysta muuta kun rahalla. Ei tietenkään ole hyvä ostaa elukkaa pois, koska ehkä ne löysämunaset ääliöt on jo hankkinu toisen piikkisian tilalle. Mutta Porkyn elämän tämä rahan lyöminen tiskiin muutti miljoona kertaa paremmaks. Porky asuu nyt Lutwalassa ja sille just rakennettii oma iso aitaus missä on kunnolla tilaa liikkua ja sillä on pesätalo mihin pääsee jemmaan. Sillä on puun oksia mistä se tykkää järsiä kaarnaa, se saa tuoretta sapuskaa ja erityisesti hän pitää papaijasta. Ja hänen komiat piikit on kasvanu takasin! Ideaalitilannehan olis että Porky pääsis takas omiensa pariin johonkin, mutta ei olla löydetty mitään mihin Porky vois mennä. Luonnossa näitä otuksia elää vissiin lähinnä Jaavalla ja Borneolla eli ei missään järin lähellä. Eikä Porky pärjäis luonnossa, kun on eläny vankeudessa koko elämänsä. Porkyn asiat on kuitenki nyt niin hyvin kun ne tällä hetkellä voi olla.

Porky

Porky uudessa kodissa

Näien eellä esiteltyjen elukoiden lisäks Lutwalassa on lisäks kaneja, marsu, lukemattomia kissoja ja hevosia. Välillä kylässä käy myös Freda, joka on lehmä ja joka oli satuttanu jalkansa ja oli siks muutaman kuukauden Lutwalassa asukkaana. Nyt hän kulkee vapaana mutta tulee yhä melkein joka päivä käymään ja tsekkaamaan onko hevosilla ruokaa nyysittäväks tai onko Lutwalan roskiksissa mitään hyvää mässyä. Kannattaa mennä käymään, erityisesti siinä viiden maissa iltapäivällä kun hevoset juoksentelee vapaana ja heitä viedään lenkille ja uimaan.

Gisele ja Clara yhteisellä aamiaisella


478 katselukertaa1 kommentti
Miä
  • Facebook
  • Instagram
Laita viestiä

Miä oon Päde, synkkä senioripissis Helsingistä.

 

Lue lisää

 

Jos nää sivut viihdyttää, niin lahjoita ropo tai pari Päden bintsurahastoon