Yhä yli 7 vuoden Hiekkakikarella asustelun jälkeen sitä välillä ihmettelee paikallisia tapoja. Välillä jaksaa naurattaa, välillä meinaa palaa käämi.
Ajoittain epäilen että indonesialaisten enemmistö on vampyyreja. Eivät nimittäin tule sisään kutsumatta (paitsi varkaat). Ellei erikseen komenneta, ne eivät saatana tule ovesta sisään, ei sitten millään, ei vaikka kaupan ovessa on iso kyltti missä lukee BUKA/OPEN sen merkiksi että kauppa on todellakin auki. Indonesialaiset asiakkaat jää siitä huolimatta pihalle kärvistelemään. Seikkailunhalusimmat saattaa tulla koputtelemaan ikkunoihin ja vilkuttelevat isosti hymyillen että moi, täällä ollaan. Välillä viittilöin että tulkee peremmälle, rohkeesti vaan, mutta joskus ihan vittuillakseni en reagoi mihinkään ja oottelen että kauanko kestää ennenku ovi uskalletaan avata ja tulla sisään. Kestää kauan, voin kertoa.
Indonesialaiset ainakin täällä meiän suunnalla uskoo, että jos pää kastuu sateella niin tulee välittömästi kipeeks. Tästä johtuen sateen yllättäessä alkaa armoton suojaan juoksu, tai jos on pakko liikkua ulkona niin pää täytyy suojata. Muovipussi päässä on ihan yleinen näky. Jollei ole muovipussia saatavilla niin näemmä riittää jos pitää tupakka-askia pään päällä. Tämä on jännä ilmiö, sillä ainoastaan sadevesi saattaa aiheuttaa sairastumisen. Uimassa voi käydä ja suihkussa lutrata ja pään voi uittaa aivan huoletta missä hyvänsä vesiämpärissä, mutta auta armias jos sadevesi kastelee kuupan niin hyvä ettei henki lähe. Tästä on kyselty, että mikä siinä sadevedessä on niin sairastuttavaa, muihin vesiin verrattuna. Selitys on se, että sadevesi tulee "suoraan taivaalta". Täten sehän on liki napalmiin verrattava tappaja. Suihkuvesi tulee hanasta ja merivesi on meressä ja uima-allasvesi on laitettu letkujen kautta, eli nämä vedet on turvallisia. Asia selvä.
Indonesialaiset eivät tiedä syntymäpäiväänsä. Syntymäpäivän rekisteröintiä ei koeta tarpeelliseksi, ei sillä oo niin merkitystä. Nykysin ehkä jo vähän laitetaan merkille mikä päivämäärä oli kyseessä kun lapsi syntyy, mutta ei todellakaan aina. Tästä johtuen useimmat eivät tiedä edes ikäänsä, saati että mikä olis synttäripäivä tai joku helvetin horoskooppimerkki. Autokuskini Saeful kertoi joskus pojastaan ja kysäsin että minkäs ikänen tämä poika on. Poika on vissiin jotain 20 tai niillä hujakoilla. Taisi olla mangot kypsänä puissa kun poika syntyi, että oisko loka-marras-joulukuuta ehkä ollu, sellanen muistikuva on. Yheltä paikalliselta kaverilta just männä iltana kysyin että kuis vanha sie oot. "Ehkä 28, tai jotain, en tiedä, äiti ei muista minä vuonna synnyin". Okei. Toinen paikallinen tuttu kertoi iäkseen 27 ainakin 5 vuotta putkeen.
Mutta auta armias jos tiiät syntymäpäiväs ja siitä kerrot paikallisille tutuilles tai duunareilles. Jos he tietävät että nyt on tolla synttärit, niin koko synttäripäivän saat olla varpaillas ja pelätä että millon SE tapahtuu. Nimittäin (aikuisten) synttäripäivää ei täällä suinkaan juhlita lahjojen ja kakkujen kera. Sitä juhlitaan kera raakojen kananmunien, joilla synttärisankari pommitetaan uusille vuosilukemille. Munitus on päivänsankarin osa. Tästäkin on kysytty että miks ihmeessä. "We want him to feel bad!". OK. Toki munilla pommitus tapahtuu hyvässä hengessä ja kaikilla on hauskaa ja kaikkia naurattaa. Villeimmissä munajuhlissa munien lisäks lentää myös jauho, eli bilemeikki on parhaassa tapauksessa jotkakuinkin valmis kun tilanne on ohi.
Munista aasinsillalla syömiseen. Indonesialainen ei ole syönyt, ellei ateriaan kuulu riisi. Kipeeks tulee ja kuolema korjaa, jollei ole riisiä joka aterialla. Voit vetää vaikka perhepitsan ja silti sanoa että en oo syäny viä mitään, ai kauhee, heikottaa aivan, on niin nälkä. Koska pitsa ei ole riisiä niin pitsan vetämistä ei lasketa syämiseks. Nälkä lähtee vain ja ainostaan riisillä ja riisi on jokaisen kunnon aterian perusta. Riisin kylkeen voidaan sitten lappaa mitä hyvänsä: vihanneksia, kanaa, kalaa, tofua, tempeä, kaiken maaliman sörsseleitä. Itseäni hämmentää erityisesti nuudelien lisääminen riisien oheen. Kun on jo se hervoton kasa riisiä, niin mihin niitä nuudeleita tarvitaan? Täällä ei todellakaan vedellä missään ketoosihöyryissä.
Tällä hetkellä on muuten menossa Ramadan. Muslimiväestö paastoaa auringonnoususta auringonlaskuun, ja tästä johtuen kaikki on tietysti entistäkin hitaammalla. Heikottaa niin kun ei saa 12 tuntiin syyä mitään. Eikä juua. Eikä polttaa tupakkia. Eikä naiskennella ympäriinsä. Rankkaa on. Iltakuuen maissa joka pytingissä on julmetut kattaukset valmiina, kukkurallisia ruokavateja kylki kylessä. Porukka hermona steppaa ympyrää ja laskee sekunteja ja oottaa millon moskeija kiekasee luvan, että nyt saa mättää. Niihin aikoihin turistin on aika turha huuella omia tilauksiaan kuppiloissa, duunarit on kaikki syämässä ja ei voi kun ootella että heil on vattat täynnä. Itekin paastoan liki päivittäin, koska warungit on kiinni, enkä jaksa pitsaa vetää joka helvetin päivä, eikä siihen varsinkaan ole varaa. Lasken päiviä siihen, että Ramadan on tältä vuodelta suoritettu ja saan taas päivittäisannoksen Seni-tätin laittamaa tofua ja heinää ja riisiä. Siihen on vielä noin 2 viikkoa kärvisteltävää.
Niistä tofuista ja heinistä ja riiseistä ei tosin kauaa ehi nauttia. Loma Mordorissa tykittää kohti kiihtyvällä vauhilla. Pelottaa.
Lopetuskuva: Clara, min uus BFF. Käyään Claran kanssa melkein joka ilta rannalla kattomassa ku arska laskee.
Commenti